Kuinka päästä eroon katkeruudesta?

Tällainen "lukijan kysymys" olisi: Onko sinulla mitään vinkkejä siihen, miten päästä alan vaihtamisen kynnyksellä/jälkeen eroon katkeruudesta? Itse onnistuin hoitajana pääsemään jopa virallisesti opettamaan perusasioita muille hoitajille ja opiskelijoille, mutta hyvin pian huomasin, että vain murto-osa ihmisistä noudattaa oikeita tapoja, loppuja ei joko kiinnosta tai sitten he kuvittelevat, että heidän väärät tapansa ovat oikeat. Hoitajana tekemäni perehdytystyö oli kiiteltyä, mutta käytännössä se jäi lopulta aina välinpitämättömyyden, kiireen ja esim. lääkäreiden jalkoihin. Tämä sai minut turhautumaan entisestään hoitoalaan ja katkeroiduin.

On kamalaa, miten vuodesta toiseen asiat tehdään miten nyt satutaan oppimaan ja kukaan ei tiedä MIKSI niin tehdään. Asioita tehdään jopa ihan päin helvettiä. Ketään ei vain kiinnosta (vain murto-osaa), ja esim. lääkärit joko luulevat osaavansa kaiken tai eivät ainakaan myönnä jos eivät osaa.

Pahinta oli tajuta se, että vaikka olisin 40 vuotta hoitajana, tulen aina tekemään samoja "1.tason hommia" mitä tein ekanakin päivänä hoitajana: eritteiden siivoaminen, lääkäreiden jälkien siivoaminen jne. Se on tärkeää työtä (paitsi lääkäreiden hyysääminen joka ei edes kuuluisi meille), mutta jotenkin 10 vuoden jälkeen toivoisi jo saavansa jättää alkeistason asioita pois ja näyttää todelliset taitonsa. Mutta hoitaja EI tietyn pisteen jälkeen etene yhtään minnekään. Hoitaja on ikuisesti hoitaja. Vaikka olisi miten hyvä tahansa työssään, huonokin lääkäri kävelee yli ja työkaverit/kiire määräävät omankin työn tasosta. Uskon, että sinun ja minun kaltaisista hoitajista olisi tullut loistavia lääkäreitä :) Mutta omalla kohdallani ainakin se tie on jo suljettu.

Mutta siis, kysymys kuuluu: miten päästä eroon katkeruudesta? En vain voi välttyä miettimästä, että MITEN ON MAHDOLLISTA, että tilanne on se, että kaltaiseni, omassa työssään erittäin hyvän hoitajan, on yksinkertaisesti jätettävä koko ala ja annettava tämän kaiken tiedon valua hukkaan? Psykoterapeutilla käyn jo burnoutin takia, mutta hänkään ei tähän ole osannut sanoa mitään, ja uskon, että vain alalla ollut tietää mistä puhun.

Vastaus: Kiitos viestistäsi ja kysymyksestä. On hyvä, että kysyt neuvoa ja tiedostat haluavasi eroon katkeruudesta. Katkeruus on kuluttavaa eikä se vie elämää eteenpäin. Oli katkeruutta aiheuttava asia mikä tahansa tarkastele tilannetta: Mitä olisit voinut tehdä toisin, jos olisit ollut voimakkaampi, itsevarmempi tai tietoisempi? Mitä opit? Haluatko edelleen tehdä jotain tilanteen muuttamiseksi vai oletko valmis jättämään asian kokonaan taaksesi?

Tee päätös mitä haluat tehdä katkeruutta aiheuttavan asian suhteen. Sitten elä elämääsi täysillä. Kanna siitä täysi vastuu. Älä kanna syyllisyyttä valinnoistasi. Vältä uhriajattelua. Totea tilanne, päätä mitä haluat ja tartu elämäsi ohjaimiin.  

Haluatko vielä antaa osaamistasi ja yrittää kehittää hoitotyötä? Pohdi mitä kaikkea voit tehdä. Esimerkiksi: voitko käydä pitämässä luentoja hoitajaopiskelijoille ja hoitajille? Kirjoita mielipidekirjoituksia, ota toimittajiin yhteyttä ja kerro mitä asioita kannattaisi nostaa esille. Kirjoita kirja (tai monta). Opiskele, lue, tutki. Luettele paperille mikä kaikki mättää ja luettele sitten niihin ratkaisut. Kuuluta hoitajafoorumeissa samanhenkisten ihmisten perään, tee yhteistyötä. Mene järjestötyöhön mukaan (esim. Tehy, Super), ota kantaa ja tee lausuntoja. Herätä keskustelua ja muutosta. 

Muista, että pahan voittoon tarvitaan vain hyvien ihmisten vaitiolo (missä muodossa se paha sitten milloinkin on).

Jos olet päättänyt, että hoitoala saa jäädä, seiso sen päätöksen takana. Katkeruuden sijaan ole kiitollinen kaikista opetuksista ja elämänkokemuksista joita hoitoalalta sait. Hoitajan tiedot ja taidot eivät koskaan mene hukkaan, niitä voi soveltaa vaikka kuinka monella ammattialalla ja jokapäiväisessä elämässä. Iloitse, että olet päässyt elämässä eteenpäin. Ota kaikki saamasi viisaudet mukaasi ja luo uusia suunnitelmia (ja vielä muutama varasuunnitelmakin), jätä negatiivisuus pois ja lähde kohti uutta seikkailua iloisin ja innostunein mielin.

Katkeruus (tai ilo) ei tule meihin ulkopuoleltamme. Se on valinta, me itse annamme niille tunteille tilaa. Kun katkeruus valtaa mielesi, mieti mitä olit ajattelemassa. Sitten tietoisesti muuta ajatuksesi ja keskity siihen mitä kaikkein mieluiten tekisit. Ajattele ihania asioita. (Mielialan muuttaminen ei ole aina helppoa, mutta sen oppii, kun tarpeeksi harjoittelee. Jo se helpottaa oloa, kun tietää ettei ole mielialojensa vanki vaan tunne on väliaikainen.)     

Rankka kutsumus –kirjan kirjoittaminen oli minun tapani käsitellä asioita. Oli liian paljon epäkohtia, tuntui väärältä vaieta. Alkuun olin surullinen, että minun täytyi uupua ja elämä meni niin kuin se meni. Nyt näen, että loppuunpalaminen oli lahja. Se on itse asiassa eräitä parhaimpia asioita mitä minulle on koskaan tapahtunut. Ilman sitä en olisi se ihminen joka olen tänään enkä olisi löytänyt tällaista elämäntapaa (ainakaan niin pian). Toivottavasti tämä vastaus auttoi jollakin lailla. Näitä asioita voi miettiä niin monella eri tapaa. :)