10. huhtikuuta 2014

Outolintu?

Aitan siivous jatkuu. Nyt olen raahannut sieltä vanhan tietokoneen ja käynyt läpi vanhoja A-levykkeitä, johon olen aikoinani tallentanut sairaanhoitajan työssä kokemaani. Olen järkyttynyt lukemastani. Olin unohtanut yksityiskohtia miten epäorganisoitunut ja täynnä epäkohtia hoitotyö oli (on). Ei ole mikään ihme etten jaksanut sitä souvia. Miten kukaan voi jaksaa? On aikamoista ajatella minkälaisiin työolosuhteisiin ihminen rutinoituu, tottuu ja alistuu. En ymmärrä miksi käytin niin monta vuotta taistellen tuntojani vastaan ja kipuilin alanvaihto- ja syyllisyydentuntojen kanssa. Minun olisi pitänyt ymmärtää nostaa kytkintä paljon aikaisemmin. Miksi aina jotain vakavaa ja ikävää pitää tapahtua ennen kuin ihminen ymmärtää muuttua? 
Muistatteko vielä tällaiset tallennusvälineet? :D Näiden levykkeiden tiedostoista syntyi aikoinaan Rankka kutsumus, Sairaanhoitajan päiväkirja.

Eräällä A-levykkeellä oli muistiinpanoja 90-luvun lopulla lukemastani kirjasta Outolintu, erilainen: tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa. Sen kirjan lukeminen oli helpottanut oloani. Olin niihin aikoihin alkanut kokea paniikkihäiriöitä enkä käsittänyt mitä se oli. Olin hoitanut ihmisiä, jotka kertoivat paniikkihäiriöistään, mutta vaikka yritin eläytyä heidän tilanteeseensa, oireet tuntuivat abstraktilta ja oudolta. Kunnes koin paniikkihäiriön omakohtaisesti enkä saanutkaan tunteita tai oireita hallintaan puhumalla itselleni järkeä. Tunne oli selittämätön ja pelottava. Outolintu-kirja antoi paniikkihäiriölle loogisen selityksen. 


Nyt luin kirjan uudestaan. Paniikkihäiriöitä minulla ei ole ollut enää vuosiin, mutta tällä kertaa sain kirjasta oivalluksia erityisen herkän ihmisen elämään, josta Toisinnäkijän päiväkirjassa kerron.

Koostin Outolintu-kirjan ajatuksista yhteenvetoa, jos siitä olisi toisillekin apua. Outolintu-kirja alkaa näillä sanoilla:


”Tiedätkö, että maailmassa on olemassa salainen veljeskunta…? Täällä on ihmisiä, joille luonto on antanut toisenlaisen luonteenlaadun. Heillä on laajempi sydän ja nopeampi veri. He toivovat ja pyytävät enemmän. Heillä on voimakkaammat halut ja kaipaus, joka on villimpää ja polttavampaa kuin rahvaalla. He ovat lapsia, joiden syntymässä haltiattaret olivat läsnä; heidän silmänsä ovat avoimemmat, heidän aistinsa terävämmät kaikessa tajuamisessa. Elämän ilon ja riemun he juovat sydämensä juurilla, kun toiset tarttuvat niihin vain karkeilla käsillään.” 
- Tanskalainen kirjailija Jens Peter Jacobsen, Mogens and other stories. Suom. Sylvi-Sanni Manninen
Filosofian tohtori ja kirjan kirjoittaja Sylvi-Sanni Manninen nimesi herkät ihmiset väri-ihmisiksi (koska he reagoivat voimakkaasti väreihin) ja vähemmän herkät muotoihmisiksi (koska he reagoivat voimakkaammin muotoihin).


Muotoihmiset ovat muodollisia jäykän järjestyksen ja byrokratian ihannoijia. He mukautuvat yhteiskuntaan ja ovat ulkoapäin ohjautuvia. He eivät aina koeta olla oma itsensä. Heistä on tärkeämpää huolehtia toimeentulostaan ja suorittaa kotoisia velvollisuuksia kuin tuhlata aikaa auringonlaskun katseluun, runojen kirjoittamiseen tai elämän perimmäisten arvojen pohdiskeluun. Väri-ihminen on yksilöllinen, herkkä taiteilijasielu. Muotoihminen on itsevarmempi, realistisempi ja arkipäiväisempi. Muotoihmiset ovat jäykkyydessään yhteiskuntaa koossapitävä ja säilyttävä voima. Värit ovat sen uudistava kaunistus.

Kirjan tarkoitus on auttaa ihmisiä ymmärtämään oma erityislaatuisuutensa muoto- tai väri-ihmisinä jotta antaisimme kummallekin tilaa toimia yhtä arvokkaina yhteisöjen ja yhteiskunnan hyväksi. Tarkoitus ei ole jakaa ihmisiä hyviin tai huonoihin, kaikkia tarvitaan. Näkökulma on kuitenkin herkkien kohtaloissa, sillä muotoihmiset voivat aiheuttaa väri-ihmisten sairastumisen.

Ongelma on siinä, että muotoihmiset yrittävät laillistaa oman jäykän persoonallisuutensa ainoaksi terveeksi ihmistyypiksi. He näyttävät määrittelevän mikä on ”oikean” kokemisen tapa ja terveen ihmisen normit. Yliherkät ja luovat ihmiset lamautuvat hallitsevasta kiivastahtisesta kilpailuyhteiskunnasta ja tukehtuvat tehokkuusvaatimuksiin, järjenvastaisiin pykäliin ja tiukkoihin säädöksiin.

Yhteiskunnan on vaikea ymmärtää sitä, että väri-ihminen tarvitsee lapsuudesta saakka yksinäisyyttä ja henkistä tilaa hiljaiseen puuhasteluun ja sisäiseen kuunteluun. Väri-ihminen tuntee usein jo lapsena itsensä erilaiseksi, etenkin jos kotiolot ovat huonot. Hiljaisuuden tarve syvien elämysten saamiseksi on eräs väri-ihmisten usein esiintyvä piirre. Herkkä ihminen särkyy helposti.
"Väri-ihmisen erottaa ympäristöstä vain hienon hieno raja. Hän reagoi voimakkaasti kaikkeen sellaiseenkin, mitä muut tuskin huomaavat. Hän tajuaa muotoa herkemmin luonnon oliot, kasvit ja puut yksilöinä, joiden vahingoittaminen koskee henkisesti. Hän kokee voimakkaasti luonnon runtelun ja toisen ihmisen kokeman vääryyden. Reaktioherkkyytensä vuoksi häntä kutsutaan myös yliherkäksi."
Yhteiskunta on muotoihmisten rakentama. He järjestelevät, säätelevät ja kaavoittavat tunteakseen olonsa turvalliseksi. Väri-ihmisen olemukseen kuuluu jatkuva sisältä päin kehittyvä dynaaminen prosessi, vapaa toiminta, spontaanius. Nämä taas tekevät muotoihmisen olon epämukavaksi. Törmäys yksilön sisäisten pyrkimysten ja kaavoittuneen ympäristön välillä aiheuttaa jännitystilan, joka saattaa purkautua paniikkihäiriönä.


Manninen esittää, että paniikkihäiriö on värimaailman ihmisten ongelma ja siihen liittyy synnynnäinen vierauden tunne. Ihmeellistä paniikkihäiriössä on se, että niitä ei esiinny silloin, kun arka henkilö on muiden väri-ihmisten kanssa. Väri-ihmisten läsnäololla on parantava vaikutus. Ihmisten neuroosit ja ahdistus helpottuvat väri-ihmisten seurassa. Edellytyksenä on että väri-ihmiset ovat kotona omassa persoonassaan ja ovat tietoisia ja hyväksyneet oman erikoislaatunsa. Olemuksensa kieltävä väri-yksilö voi tuhota pelkällä olemuksellaan toisia ympärillään.

Luova ihminen joutuu kuilun partaalle, jos ympäristö ei tajua hänen näkemystään ja pilkkaa sitä. Hänellä on voimakas sisäinen pakko edetä työssään, mutta toisten ihmisten myönteinen vastakaiku puuttuu ja monta kertaa myös käytännön edellytykset.

Manninen arvelee, että koulutus Suomessa jähmettää ihmistä ja muuttaa hänet, ainakin tilapäisesti, muodoksi.

Kirjan nimi ei ole mielestäni onnistunut. Eihän herkkyyden pitäisi tehdä kenestäkään outolintua.
Virallinen lääketiede selittää yliherkkyyden biologisena häiriönä, aivojen välittäjäaineen vaikutuksena ja kehittää lääkkeitä tämän hoitamiseksi. Mannisen mielestä lääkäreillä pitäisi olla parempi ihmistuntemus, jotta he näkisivät edessään olevan ihmisen ja ymmärtäisivät kysyä, mitä tämänlaatuinen persoonallisuus tarvitsee täyspainoiseen elämään.


  "Kysyväthän he uuden kukantaimenkin ostaessaan, millaisia kasvuolosuhteita se vaatii, varjoa vai aurinkoa, ravinnerikasta multaa vai hiekkaa. Väri-ihminen kehittyy sisältäpäin kuin kasvi. Ulkomaailma on vain hänen kasvulleen sopiva tai sopimaton maaperä."
Väri-ihmiselle kuuluu normaalina ilmiönä mielentilan vaihteleminen rajattomasta onnentunteesta katkeraan masennukseen. Väri-ihmiselle on ominaista haltioituminen, valtava elämisen riemu. Kaikki tuntuu silloin mahdolliselta, kaikki aarteet ovat käytettävissä. Haltioitumisen lisäksi väri-ihmiselle on tunnusomaista syvä äkillinen epätoivon puuska. Siksi heidän ei pitäisi omistaa mitään itsetuhon välineitä (ei edes urheiluautoa). Tunne on nimittäin hetkellinen ja menee ohi.


"Jos tällainen ihminen pystyy sijoittamaan itsensä maailmankaikkeuteen missä hänellä on määrätty paikka ja määrätty tehtävä täysin erillään ympäröivien ihmisten mielipiteistä, hän saa jalkojensa alle lujan henkisen maaperän.

Kun ihminen löytää lahjansa ja alkaa toteuttaa niitä, hän kasvaa humisten kuin puu. Silloin hän ei sairastu neuroosiin eikä muihinkaan mielen sairauksiin. Mielekäs toiminta omien lahjojen toteuttamisessa ja ainainen uuden oppiminen suojelee häntä."


Joukossamme on enemmän ihmisiä kuin arvaammekaan, joiden sisin on vereslihalla ja jotka kantavat itkunsekaista möykkyä ja kamppailee sisäisesti ympäristön tylyyttä vastaan. Persoonallisuutemme ymmärtäminen tuo tietoisuutta syistä jotka ovat johtaneet eri elämäntilanteisiin ja auttaa ymmärtämään itseämme ja elämäntehtäviämme.



"Englantilainen esteetikko Herbert Read lausahti viisauden: `Luovan ihmisen on onnetonta syntyä pieneen maahan.´ Lähtömaan pienuus ja sen politiikkojen henkinen taso heijastuu kohteluun. Tunsin tulevani pienestä, tuntemattomasta Suomesta."
 – Sylvi-Sanni Manninen –