Mielipidekirjoitukseni julkaistiin uusimmassa Tehy-lehdessä 14/2014:
Olen miettinyt kuinka hoitajien jaksamista voisi parantaa
ilman lisäkustannuksia. Olennainen asia on työvuorot. Monilla työpaikoilla
hoitajat tietävät työvuoronsa vain kolmen viikon päähän. Tietokoneen voi
ohjelmoida laskemaan säännöllisesti toistuvan listan, jolloin hoitajien työn-
ja elämänhallinta lisääntyy. Listantekijöiden aika vapautuisi osastojen
toiminnan selkeyttämiseen.
Onko epäsäännöllinen kolmivuorotyö enää tätä päivää, kun
tiedetään kaikki sen haitalliset vaikutukset? Ulkomailla on tavallista, että
hoitajat tekevät 12,5 tunnin työvuoroja esimerkiksi klo 7 – 19.30 ja 19 –
7.30. Raportit kestävät puoli tuntia työvuorojen alussa ja
lopussa. Tätä käytäntöä kannattaisi kokeilla Suomessakin.
Nyt kolmen viikon listalla on yleensä 15 työpäivää ja kuusi
vapaata. Siirtymällä 12,5 tunnin vuoroihin työpäiviä olisi enää yhdeksän ja
vapaapäiviä ruhtinaalliset 12. Työviikossa olisi kolme työpäivää ja neljä
vapaata. Kolmivuorotyön kuormittavat ja terveydelliset vaikutukset vähenisivät,
kun pitkien vuorojen kautta siirryttäisiin kaksivuorotyöhön. Jos yövuoroihin
löytyisi vakituiset tekijät, työ yksinkertaistuisi entisestään.
Pitkät 12,5 tunnin vuorot lisäävät työskentelyn jatkuvuutta.
Tiedonsiirto, potilasturvallisuus ja hoidon laatu paranee, kun välikäsiä on
vähemmän. Työpäivästä jäisi pois puolitoista tuntia raportointia
(iltapäiväraportti jäisi kokonaan pois, aamu- ja iltaraportoinnista vartti).
Yhdellä osastolla ohjautuisi viikossa 10,5 tuntia, kuukaudessa 42 tuntia,
vuodessa 462 työtuntia muuhun – ja kiire vähenisi. Tosiasiassa luvut ovat
suuremmat, koska raportilla on useampi hoitaja. Kyse olisi merkittävästä
muutoksesta koko laitoksen (ja maan) tasolla.
Pidemmän työvuoron jaksaisi, kun työ olisi hallittavampaa ja
tietäisi siitä seuraavan lisääntyvän vapaa-ajan. Työn kehittämiseen
sujuvammaksi riittäisi energiaa. Kolmivuorotyön tuoma väsymyskierre lisää
passiivisuutta työhön. Harvemmin kuljetut työmatkat toisivat säästynyttä rahaa
ja aikaa. Palkan vuorolisät eivät muuttuisi paljoa, koska pitkiä vuoroja
tehtäisiin edelleen ilta-, viikonloppu- ja yöaikaan. Lapsiperheet
saisivat ”palkanlisää” työstä aiheutuvien kulujen vähentymisen kautta,
löytäessään erilaisia hoitoratkaisuja lapsille viikon muutamille työpäiville.
Jos hoitajat allekirjoittavat paperin, jossa he suostuvat
työvuorojen muutoskokeiluun, ei tulisi ongelmia. Muutosten olisi hyvä lähteä
joskus hoitajista itsestään, jolloin muutokset työhön olisivat positiivisia.
Hoitajat ovat olleet liian kauan oman työnsä sivustaseuraajia.
