9. marraskuuta 2014

Vielä luonnonvaraisten eläinten hädänalaisuudesta


Kuva Hämeenkyrön Sarkkilasta löytyneestä lentokyvyttömästä suopöllön poikasesta. Lintu pääsi hoidettuna takaisin luontoon. (Kiitos Hannu Järviselle kuvista - ja eläinten hoitamisesta!  :)
Soitin viime viikolla useammalle luonnonvaraisten eläinten hoitajalle ja haastattelin heitä (kiitos antamistanne tiedoista). Tässä yhteenvetoa siitä mitä opin ja kuulin (sen lisäksi mitä adressissa seisoo):
  • Hoitoon saattaa tulla mitä eläimiä vaan lepakonpoikasesta kurkeen ja rantakäärmeestä lehtopöllöön ja kaikkea siltä väliltä. Kiireisinä aikoina kevät-kesästä saattaa olla yhtä aikaa kymmeniä eläimiä hoidossa. Jotkut eläinlajit tarvitsevat ruokaa muutaman tunnin välein. Hoitoa, lääkitystä ja puhtaanapitoa riittää. Kun yhdet poikaset saadaan maailmalle kesäkuun lopulla, alkaa homma alusta (joidenkin eläinlajien kohdalla) seuraavan lisääntymisajan vuoksi.
  • Jos tavallinen kadunkulkija löytää loukkaantuneen eläimen, on täysin ko. henkilön valveutuneisuuden varassa, saako luonnonvarainen eläin osaavaa apua. Konkreettisia osaavia auttajia on liian vähän.
  • Mikään eläin ei ole hoitoon tullessaan hyvässä kunnossa, niillä on aina joku ongelma. Luonnonvaraisten eläinten hoito poikkeaa lemmikki- tai tuotantoeläinten hoidosta, koska jotkut eläimet saattavat stressaantua kuoliaaksi ihmisten käsittelystä. Jotkut eläimet saattavat puolustautua voimakkaasti. Osa eläimistä on hyväkuntoisia ja lajiltaan helposti sopeutuvissa hoitoon, toisille on todella vaikea järjestää sopivia hoito-olosuhteita.
  • Kun eläin tuodaan hoitoon, arvioidaan, mikä ongelma eläimellä on (esim. tulehdus, nestehukka, nälkiintynyt, luunmurtuma). Onko vaiva hoidettavissa? Onko kyseessä aikuinen eläin vai poikanen? Minkä ikäinen poikanen ja lajinen eläin on kyseessä? Eläinten hoitajilla on oltava valtava määrä tietoa eri lajeista, pesinnästä, esiintymisalueista, ravinnonkäytöstä, aikuis- ja poikaskäyttäytymisestä, eri lajien perussairauksista ja perusongelmista, jotta hän osaa eläimiä hoitaa ja arvioida onko eläimellä ongelma vai ei.
  • Eläintenhoitajat ovat useimmiten itseoppineita. Vapaaehtoiset neuvovat toisiaan. Esimerkiksi Korkeasaaresta annetaan jonkin verran hoito-ohjeita. Viranomaistahona aluepelastuslaitos, poliisi ja kunnalliset eläinlääkärit ovat vastuussa eläinten pelastustilanteista mutta viranomaisten arviointi- ja toimintavirheisiin törmää jatkuvasti. Järjestelmällistä koulutusta villieläinten käsittelyyn ja hoitoon ei ole olemassa.
  • Jokainen eläin on yksilö. Hoidon antamiseksi tarvitaan monenlaisia asioita. Kuluja syntyy paljon ja kaikki rahoitetaan useimmiten omasta pussista: erilaiset maidonvastikkeet, muu ravinto ja ravinnelisät, pahnat, heinät, purut, hiekat, antibiootit, lääkkeet, eläinlääkärikulut. Esimerkiksi petolintujen ruokinta ei ole halpaa. Lihaa ja eläinten raatoja on hankittava. Pöllö tarvitsee saaliseläimen sisäelimet, karvan, nahan ja luut, koska pöllö puhdistaa elimistönsä oksentamalla. Luonnonmukaisen ruoan kohdalla ei voi oikoa. Yksi pakastettu rotta voi maksaa 9,80 e kappale. Pöllö syö 2-3 rottaa vuorokaudessa = 30 e päivässä. Petolintuja saattaa olla useampi hoidossa samaan aikaan ja eri lajien linnut syövät eri asioita (lihaa, siemeniä, hyönteisiä).
  • Ihmiset lahjoittavat mielellään kissojen ja koirien hoitoon rahaa, ruokaa ja välineitä, mutta moni ei tiedä luonnonvaraisten eläinten hädänalaisesta tilanteesta mitään. Niinkin ajatellaan, että ”Kyllä luonto hoitaa”. MUTTA suurin osa luonnoneläinten ahdingosta johtuu ihmisestä tavalla tai toisella ja siksi meillä on velvollisuus auttaa. Jokaisella eläimellä on oikeus elää, jos sen vaiva on hoidettavissa eikä eläin ole kuolettavasti loukkaantunut. Villieläin tuntee kipua ja kärsii aivan samalla tavalla kuin ihminen, kissa tai koira. 

Syksyllä löytynyt nuori huuhkaja, joka oli nälkäkuoleman partaalla, sai ensiavuksi hunajavettä, possun suikalepaistia ja hoitajan perheelle alun perin tarkoitettua karjalanpaistia. 


Esimerkkitapauksia:  
Joskus tuodaan jopa muutaman vuorokauden ikäinen oravanpoikanen hoitoon vaiheessa jolloin se on vielä sokea eikä sillä ole ollenkaan karvapeitettä. Kooltaan poikanen on etusormen mittainen ja puolitoista kertaa sormen paksuinen. Sillä ei ole hampaita, eikä se pysty syömään itse. Sitä täytyy syöttää pipetillä jopa tunnin välein ja se syö noin yhden millilitran kerrallaan, hiljalleen määriä nostetaan muutamaan millilitraan.

**
Hoidossa saattaa olla oravia, siilejä, lepakoita ja lintuja ja jokainen eläin syö erilaista ruokaa. Lisäksi on oltava oikeankokoinen välineistö. Lepakonpoikanen tarvitsee erikokoisen tuttipullon (tai pipetin) kuin vasa, poikaset tarvitsevat mm. lämpömattoja joiden päällä ne nukkuvat, koska emo ei ole lämmittämässä jälkeläisiään. Kun on paljon hoidettavia niin välineet myös kuluvat. Välineiden kokohaitari on valtava. Välinekulujen lisäksi tulee laskuja röntgenkuvista, lääkkeistä, tarvikkeista tai kirurgisista toimenpiteistä.

**
Ketunpentu toimitettiin loppukesästä hoitoon. Oli harvinaislaatuinen tilanne, kun eläimen mukana toimitettiin ruokaa. Se riitti kahdeksi päivää. Ketunpentu tarvitsi hoitoa seuraavaan kevääseen asti.

**
Valkohäntäkauriin vasa löytyi makaamasta keskeltä tietä avuttomassa tilassa. Emolle oli täytynyt tapahtua jotain, koska normaalioloissa emo synnyttää ja jättää vasansa suojaisaan paikkaan. Vasa viettää alkuelämänsä hipihiljaa heinikon suojissa maaten eikä liiku mihinkään. Emo käy imettämässä vasan ja huolehtii täysin vasan imettämisestä, pissattamisesta ja kakattamisesta, koska vasa ei siitä itse suoriudu. Asiantuntemattomissa käsissä vasa oli kuolla. Eläinsuojeluneuvoja haki sen viime hetkellä hoitoon. Vasa oli kriittisessä tilassa ja sen rakko oli puhkeamaisillaan. Eläinlääkäri tyhjensi rakon viime hetkillä. Vasaa hoidettiin useita kuukausia ja sen hoito tuli maksamaan toista tuhatta euroa. Nykyään pikkupukki elää Ähtärin eläintarhassa, jossa se tullee laajentamaan eläintarhan geenipohjaa.  

 **
Media on kiinnostunut eläinharvinaisuuksista tai haluavat tehdä henkilöjutun eläintenhoitajasta, MUTTA hoitoon liittyviä epäkohtia ei jostain syystä tuoda esille eikä kantaaottavia juttuja uskalleta tehdä.