Toimittaja Tarja Hirvasnoro luki kirjani, otti yhteyttä ja halusi
kertoa tarinastani lehteen. Tapasimme eräänä lämpimänä syyskuun päivänä ja
vuodatin hänelle historiaani usean tunnin ajan. Juttuni rönsyilivät edes
takaisin monissa eri elämänvaiheissa ja erottuamme ihmettelin miten ikinä Tarja
saa koottua solmuisesta selostuksestani kokonaisuuden.
Vankalla toimittajan
ammattitaidolla tehty juttu on nyt luettavissa uusimmasta lokakuun Kodin kuvalehdestä ja tunnistan itseni jutusta. Toisen iltapäivän vietin
valokuvaaja Riina Peuhun kanssa maastossa heittäytyen välillä mustikkamättäille maate.
Tällaiset haastattelu-valokuvauspäivät ovat aina tosi
opettavaisia ja mielenkiintoisia - mutta myös uuvuttavia, kun pohtii
avautumistaan julkisuudessa. Toisin kuin monet luulevat lehtijutuista ei
makseta palkkioita (sain kyllä herkullisen sushilounaan). Avaudun
lehdille ihan "avautumisen ilosta".
Elämä tuntuu mystiseltä salaisuudelta, jota
täytyy kokoajan ratkoa ilman toisten antamaa tukea. Toivon, että elämänkokemuksistani
ja kirjojeni tarinoista olisi toisille tukea tai lohtua.
Taas viisaan Eeva Kilven sanoja, jotka kiteyttävät puolestani
ajatukset:
”Se joka säilyy hengissä monen tulen lävitse näkee lopulta paljon, näkee mitä on tuliverhojen ja tuskan takana, siellä minne saakka monet eivät jaksa kulkea. Sen, joka on jaksanut, pitää kertoa siitä.”
