Iloisen elämän runtuviikko

Kesä meni taas. Nopeammin kuin koskaan. Mihin? Joskus on vaikea muistaa missä oli eilen tai kuukausi sitten.

Jaa, eilen? Kai mä omenaa silloinkin söin.

Muistan kyllä missä olin toukokuussa: Inhimillisen tekijän kuvauksissa. Oli iso saavutus itseltäni mennä kuvauksiin, mutta heittäydyin ja selvisin. Oli mukava tutustua Pauliina Kainulaiseen, Kalevi Korpelaan ja Anne Flinkkilään ja nähdä taustalla toimivat työntekijät ja työvaiheet. 

Ohjelma tuli nyt viime torstaina TV1:ltä. Kun näin sen, helpotti. Kun olen saanut ja lukenut lähettämiänne viestejä, tuntuu hyvältä! 

Kiitos kortista K! Tää on söötti!

KIITOS, KIITOS, KIITOS, että osallistutte ja jaatte kanssani tämän kokemuksen! Viestinne ovat niin kauniita ja kivoja! Luen joka ikisen viestin, vaikken pysty niihin kaikkiin vastaamaan. Tässä yksi niiiiiin nätti palaute, kiitos A! Niisk.Nessut esiin.

 Katsoin juuri Inhimillinen tekijä-ohjelman. Lopussa toimittaja kysyi millaisen jäljen haluaisitte jättää jälkeenne. Halusin vain sanoa sitä, että olet minuun jättänyt jo lähtemättömän jäljen mm. kirjoillasi ja blogillasi. Nyt työuupumuksen kouriin joutuneena olen erityisen iloinen, että löysin muutama vuosi sitten kirjasi. Kirjoituksesi tuntuvat tällä hetkellä turvallisilta. Sellaisilta jotka luo uskoa siihen, että kiireettömyys on mahdollista myös tässä ajassa. Ja että uupumuskin voi olla mahdollisuus. Mahdollisuus kääntää suuntaa lähemmäksi luontoa ja sisäistä tasapainoa. Kiitos kaikesta siitä työstä, mitä olet tehnyt ja tulet tekemään ihmisten ja ennen kaikkea luonnon eteen. Kiitos siitä jäljestä, jonka olet minuun jättänyt. Kaikkea hyvää sinulle!

Inhimillinen (tai InhiMETRINEN, kuten Kalevi Korpela sanoo, hih) tekijä-ohjelma tulee tänään lauantaina vielä uusintana klo 17.10, TV1. Tietoa saa mielellään välittää eteenpäin, kiitti.

Ohjelman voi katsoa myös Yle Areenalta (seuraavan vuoden ajan) TÄMÄN LINKIN TAKAA.

**

Ennen vanhaan Arki-Mikkelin päivää vietettiin 29.9. Se oli torstaina. Arki-Mikkeli oli sadonkorjuun päättymispäivä ja siitä alkoi iloisen elämän runtuviikko. ”Mikkelistä akat tupaan ja perunat kellariin.” Mikkelinä kaikki oli laarissa ja karja kytkettiin sisälle navettaan. Juhlaperinteisiin kuuluivat erilaiset taiat ja uhrit.

Mikko määräsi myös tulevat ilmat. ”Mitä ilma Mikkelinä, sitä sitten pyhiinmiehiin.” Puiden lehtien lähtö vastasi jäiden lähtöä tai sulaa maata. ”Mitä aikaisemmin lehti lähtee puista, sitä varhemmin tulee kevät.” 

Ilmastonmuutos on tehnyt sen, että syksyt ovat pidemmät. Minulla ei ole vielä kaikkea satoa laarissa eikä tämä ole akka ole tuvassa. Palsternakat ja maa-artisokat ovat vielä nostamatta ja ensi vuoden valkosipulit istuttamatta. Viime torstaina aamupäivästä oli kaunista ilmaa, mutta iltapäivällä alkoi kova sade ja illalla myrskysi. Ja ukkosti! Sellaistako sitten lienee (5.11.) pyhäinmiestenpäivään saakka? Laidasta laitaan kaikkea. Seurataan miten käy. 

Puiden lehdet ovat lähteneet puista ”keskiverrosti”. Viime syksynä lehdet vissiin tippuivat aikaisin, sillä kevät tuli tänä vuonna todella aikaisin. Paljasta maata oli jo helmikuussa.

Yhteenvetoa kesästä, joka on ollut luonteeltaan aika äärimmäinen:

Kesäkuinen pohjantikkaperheen kohtaaminen tuntuu kuin kesältä 2015, mutta siitä on vain kolme kuukautta. Tavallaan kevät ja kesä olivat pitkiä, toisaalta ne menivät yhdessä hujauksessa.

Ei koivunsiemeniä. Ei juuri ukkosia tai helteitäkään. Sateenkaaria oli paljon.

Marjoja oli ennennäkemättömän ja käsittämättömän runsaasti. En ole eläissäni nähnyt niin isoja mustikoita. En kantanut kameraa mukanani juuri missään. Valokuvasin ennätysvähän eikä ole ensimmäistäkään kuvaa niistä hulvattomista mustikoista.

Sorsalintuja (ja kaikkia muitakin lintuja) on ollut vähemmän kuin koskaan. TODELLA pelottavaa ja surullista. 

Kurkien haudonta maakellarin takana onnistui ja poikaset kuoriutuvat mutta sitten niille tapahtui jotain. En tiedä mitä. Kurkipariskunta lähti pois ennätysaikaisin, jo elokuun alussa. Nyt on muisteltava aiempien vuosien onnistuneita pesintöjä ja tällaisia näkyjä.

 

Missähän päin maailmaa nämäkin rakkaat paraikaa menevät?

Laulujoutsenten, Ansan ja Ikosen, pesintä onnistui. Seitsemän poikasta on varttumassa aikuiseksi.

Pienin poikanen ei oppinut lentämään yhtä nopeasti kuin toiset ja se vietti toista viikkoa erään kihlajoutsenparin kanssa läheisellä lahdella muun joutsenperheen tehdessä lähialueilla lentoharjoituksia. Viimein 12.9. heikoinkin poikanen saavutti lentokyvyn. Nyt koko perhe on onnellisesti yhdessä.

Kesän aikana olen saanut ihania kannustusviestejä ja tukea. Kiitos! Lahjojen vastaanottaminen ja oman jaksamisen rajojen vetäminen on yllättävän vaikeaa. Miksi on helppoa antaa ja auttaa toisia, mutta vaikea ottaa vastaan? Onkohan sekin ”hoitajasyndroomaa”? Vai onko elämässäni ollut niin harvoin tilanteita, että joku auttaa minua, ettei minulla ole tapoja suhtautua siihen? Olen kiitollinen kädenojennuksistanne! Opettelen ottamaan vastaan. 

Kesällä hoidin ystäväni koiraa silloin tällöin. Siltä opin lisää hetkessä elämistä. Olisiko lemmikkieläimien pitämisestä tullut niin suosittua, koska ihmiset elävät rakkauden puutteessa? Lemmikit antavat pyyteettömästi rakkautta. Kuitenkin koiran aistit ja elämä on niin erilaista kuin ihmisen, että harva ihminen pystyy vastaamaan koiran tarpeisiin. Totisesti toivon että minun ei tarvitse syntyä koiraksi seuraavassa elämässäni. Koirana oleminen ja ihmisen vajavaisen ymmärtämyksen ja sääntöjen armoilla oleminen on varmasti mitä epäkiitollisinta hommaa. Koira osoitti minulle miten vieraantuneita olemme vaistojen maailmasta ja kuinka surkastuneita aistimme ovat. Koira on ihanuudestaan huolimatta luonnossa valtava häiriötekijä, valitettavasti. Koiranomistajien täytyisi olla ylivalppaita.

P. kirjoitti minulle (johon siihenkään kirjeeseen en ole pystynyt vastaamaan, sorry) ja kysyi: ”Onkohan sinulla uusia suunnitelmia tai muutoksen tuulia elämässäsi? Oletko huomannut, että sinulla olisi aika ajoin sellaiseen tarvetta?” Naurattaa. Kyllä. Aina. Luen päiväkirjojani ja totean vähän väliä olevani uuden edessä tai kaipaavani uutta (henkistä kehittymistä). Se ei ole kuitenkaan huono asia tai edellytä kriisiä. Elämäni on jatkuvaa ihmettelyä ja se on kivaa. 

Kiitos K:lle tästä kuvasta, heh. 

Tiedän kyllä mihin rahani menee, mutta lompakko ja avaimet ovat olleet hukassa. Eräänä torstaina huomasin kadottaneeni lompakkoni. Kalenterista tarkistin käyttäneeni lompakkoa edellisen kerran lauantaina. Mitä vahinkoja ja väärinkäytöksiä oli ehtinyt tapahtua?! Onneksi lompakko löytyi viimein kauppakassin pohjalta toisen kauppakassin pohjalta (säilytän kangaskasseja sisäkkäin). Avaimista: (työ)housuissa on yhteensä 11 taskua, takissa 6, puserossa 2 ja repussa 4. Ei kovin yksinkertaista. Avaimet löytyvät yleensä toisella tai kolmannella taskujen läpikäyntikierroksella. Ihmettelen minä tosiaan sitäkin mihin kesä meni.

Kun Wonder Woman -Ihmenainen ottaa rannekorut pois ranteistaan, se vapauttaa ylimaalliset voimat. Minäkin olen riisunut rannekoruni. Sen ansiosta olen mm. putsaillut ja paistanut mustatorvisieniä vielä kahden aikaan yöllä (elokuussa tuli valtava sienisato valtavien sateiden vuoksi - ja sen jälkeen on ollut ennätyskuivaa...). 

Olen muutenkin Ihmenainen, että jaksan ylipäätään yhtään mitään, koska nukun nykyisin (isoenoni tyyliin) vain kolmisen tuntia yössä plus päivä- tai aamu-unet. Uni ei vain pysy minussa. Näen edelleen ihmeunia, joissa on vilisemällä telepatiaa, enteitä ja mystiikkaa.

Se ehkä kiteyttääkin tätä kesää. Olen ollut uninen ja väsynyt. Ystäväni K kirjoitti” Mulla on ollut aika vähämielinen vuosi tähän asti, mutta nyt näyttää paremmalta.” Hyvin kiteytetty. Samma här!  :D Onkohan planeettojen asennoissa jotain? Mieleistä tekemistä on ollut paljon, mutta en tiedä mihin suuntaan menisin, joten etupäässä olen vain seissyt ja kummastellut. Tai istunut ja ihmetellyt.

Tätä kesää on leimannut keskeneräisyys. Aloitan yhtä, toista, kolmatta...seitsemättä ja kymmenennettä eikä mikään mene päätökseen. Ei vaikka yrittäisi ja taistelisikin niiden eteen. Aina tulee joku tenkkapoo ja taas ihmetellään tai odotellaan jotain. Vastausta, tarvittavan ajan kulumista, asian selviämistä tai tarkistamista, voiman keräämistä, inspiraation tai itsekurin löytymistä, jonkun (minun tai toisen) ajan löytymistä. Jos aika rientää jatkossakin tätä vauhtia, elämä on hetkessä ohi. Mutta kivaa oli. Vähämielistä mutta kivaa. Hih hih hii. 

Kesällä olen tehnyt hiukan kokoonpanohommia. Siis työtä, jossa ei tarvitse ajatella yhtään mitään! Oo, miten mukavaa vaihtelua. Ajatteleminen on rankkaa.

Astrologiaa ymmärtävät sanovat, että olemme astumassa Kauriin aikaan, joka kestää seuraavat 2-2,5 vuotta. 

Metsäkauris ei höristä korviaan horoskoopeille.

Kauriin sanotaan edustavan tammikuuta ja talvea ja se karsii asioita jotka saavat mennä eivätkä kestä kylmyyttä. Kauris tekee valintoja ja jää selvittelemään asioita, tekee mikä on tärkeätä. Kauris horoskooppimerkkinä (tässä tapauksessa Kauriin aika joka vaikuttaa kaikkiin merkkeihin) on parhaimmillaan kuiva, kärttyinen ja sisäänpäänkääntynyt mies, mutta sen plussana on suunnitelmallisuus. Esimerkkinä ”englantilainen virkamies” joka osaa hoitaa kaupungin liikennejärjestelyt jota ilman koko kaupunki olisi kaaoksessa. Kaurisaika on jämäkkä. On päämäärä, saa hyötyä siitä mitä tekee, ei tappele, ei ole hyväksikäytettävissä, osaa vetää rajat. Jos jokin asia ei miellytä, se on soromnoo. 

Jihuu, toivotan Kauriin ajan tervetulleeksi. Olen horoskoopiltani Kalat jonka tärkein elämäntehtävä on kuulemma oppia sanomaan EI. (Olen minä vähän oppinut...EI AVOHAKKUILLE! ym. jne. Hih.) 

Leppäkerttuja ja niiden toukkia on ollut paljon, koska kirvojakin on ollut paljon.

Vesimyyriäkin on ollut paljon. Ne ovat syöneet ihan kaikki parsani (nyyh!) ja valtaosan perunoistani. 

Vastapainoksi ne ovat jättäneet tilalle ihanaa pehmeäksi myllättyä maata. Pöllöjä odotellessa.

Perhosiakin on ollut paljon. Tässä kuvassa matarakiitäjä vierailee isoisoäidin perua olevilla harjaneilikoilla. Kiitäjät eivät laskeudu ollenkaan kukille vaan liikkuvat kukkien yllä vilkkaasti muistuttaen kolibria.

Perhoset kykenevät havaitsemaan alle neljänsadan nanometrin aallonpituudet ja löytävät kukkien ja meden äärelle seuraamalla terälehdistä heijastuvaa ultraviolettivaloa – nämä kuviot ja värit ovat meille näkymättömiä. Missä näemme keltaisen tai punaisen kukinnon, siinä hyönteiset näkevät täpliä ja sisäkkäisiä kehiä, pimeää ja kirkasta.- Edward Wilson
 
Vaikka kevät on lempivuodenaikani ja kesä ihanaa lämmön aikaa, on syksy eräänlainen helpotus. Ei kevään ja kesän hektisyyttä ja valoa jaksaisi, jos se olisi ympärivuotista. Siksi Välimeren maissa on siestat. Lämmössä olisi levättävä, mutta ei Suomen lyhyessä kesässä malttaisi. 

Syksy tarjoaa lepoa ja aloilleen asettumista, itseensä kääntymisen ja selkeämmän ajan jakson. Juuri nyt se tuntuu äärimmäisen hyvältä.