Kevättalvi on täällä taas

Uskomattoman äkkiä talvi on mennyt. Ollaan kevättalvessa. Viime vuonna tähän aikaan ensimmäiset laulujoutsenet olivat jo näyttäytyneet. Nyt on ollut kireämpää keliä mutta veikkaan että seuraavat etelän tai luoteen tuulet tuovat ensimmäiset laulujoutsenet, ainakin pikaiselle lentokierrokselle, katsomaan mistä löytyisi sula- ja virtapaikkoja.

Eilen oli Matin päivä. Jos nämä entisajan enteet vielä pitävät paikkansa ilmastonmuutoksen aikoina, kevät olisi pitkähkö ja kolea.

Isolepinkäinen ilmestyi pihaan viime viikolla. Katson sen ensimmäiseksi havaitsemakseni muuttolinnuksi tälle vuodelle. Isolepinkäinen on osittaismuuttaja. Se käy sydäntalven kuukausina hieman etelämmässä (Baltian suunnalla), mutta leudoimpina ja hyvinä myyrätalvina se ei välttämättä muuta lainkaan.

Isolepinkäinen viivytteli myöhään vakiopaikoillaan pihapiirissä viime syksynä. Samat paikat ovat taas käytössä. Uskon, että tämä on sama kaveri.

Talitiainen ei päästä isolepinkäistä silmistään sen kerran havaittuaan.

Tiaisilla on aivan omanlaisensa varoitusääni isolepinkäisen varalle. Varoitukset kuulostavat asteen tiukemmalta kuin mitä esimerkiksi varpushaukasta annetaan. Isolepinkäinen päässee vaikeampiin paikkoihin tiaisten perässä kuin haukka ja saattaa olla vaikeampi havaita pienen kokonsa vuoksi. Isolepinkäinen kuitenkin myös antaa tiaisille suojaa varoittaessaan haukoista, joita se itsekin varoo.

Toivon, että isolepinkäinen jäisi tähän lähelle pesimään. Sen kevätlaulu on ihmeellisen hienoa monimutkaista viserrystä, jonka sekaan se liittää matkintoja toisten lintujen lauluista.

Hyvää ystävänpäivää!

Kiitos kaikille blogini seuraajille ja lukijoille ystävyydestänne, olette rakkaita!

Ystävyys ei ehkä pyöritä maailmaa, mutta niiden kanssa täällä pyöriminen on hauskempaa.

Perhosen siipi hajoaa kosketuksesta mutta kestää talven pakkaset

Talvehtivien nokkosperhosten näkeminen jaksaa aina hämmästyttää. Liikun aitassa käydessäni varovasti kolistelematta etten häiritsisi perhosten lepoa. Nokkosperhoset ovat kiinnittyneet kattoon syys-lokakuussa. Selviydyttyään talvesta ne lähtevät aikaisin keväällä etsimään ensimmäisiä kukkia kuten pajunkissoja ja aloittavat suvun jatkamisen.

Aitta on erinomainen paikka talvehtimiselle, koska se on pimeä ja kuiva paikka. Perhosten selviytyminen ei silti ole aina varmaa. Paikallaan pysyvät perhoset olisivat linnuille ja jyrsijöille helppo nakki, siksi naamioituminen on tärkeää (ja aitan oven kiinni pitäminen etteivät talitiaiset innostu.)

Nokkosperhoset muistuttavat aivan nokeentuneen kattolaudoituksen oksankohtia! Ihmetellä täytyy että ne kaikki paikat tietää ja keksii.

 Aikuisena talvehtiminen on aika harvinaista perhosmaailmassa ja perhosistamme vain osa toimii näin (nokkosperhosen lisäksi muun muassa neito-, herukka ja sitruunaperhonen ja suruvaippa). 

Perhoset talvehtivat myös koteloina ja munina, jolloin riskit hajautuvat, ettei kaikki ole ”katosta riippuvien” varassa vaan osa on maan karikkeessa ja ruohoissa. Säiden vaihtelu aiheuttaa häiriöitä perhosten talvehtimiseen luoden kosteusongelmia ja hometauteja.

Auringontähti on myöhäissyksyn kukkija ja nokkosperhoset saavat kerrytettyä energiaa pitkän talven varalle. Perhoset ovat hiukan kuin karhuja, mittasuhteet ovat vain erilaiset, ne keräävät rasvavarastoja ja nostavat ruumiinpainoaan talven varalle. Keväällä perhoset ja karhut ovat keventyneet, kun kalorit ovat palaneet.

Eläimet (niin karhut kuin perhoset) selviytyisivät paremmin kovista pakkastalvista kuin näistä sahaavista lämpötiloista (ilmastonmuutos). Mitä lämpimämpää on, sen enemmän eläimet joutuvat käyttämään energiaa kun horros tai uni ei ole niin syvää.

Tämä ”luonnon logiikka” on syytä muistaa tilanteessa, jossa esimerkiksi perhonen on talvehtinut talon vintillä ja herää lämpimän jakson aikaan ja tulee keskellä talvea huoneiston ikkunalle räpiköimään. Perhonen on saatava kiireesti takaisin viileään, jotta se lopettaa liikkumisen, ettei se kuluta elintärkeitä energia/talvivarastojaan. Kun perhonen laskeutuu esim ikkunalle, laita juomalasi perhosen päälle ja ujuta pahvi ikkunan ja lasin väliin, niin perhonen ei pääse karkaamaan.

Oikein kovilla pakkasilla perhosen voi ensiksi viedä vaikka pahvilaatikossa viileään ulkoeteiseen ja sitten kun se on rauhoittunut liikkumattomaksi sen voi palauttaa kylmään vinttiin, autotaliin, varastoon tai muuhun kylmään, pimeään ja kuivaan paikkaan (ei valoisaan eikä kosteaan). Jos joudut pakon sanelemana jättämään perhosen pahvilaatikkoon (ei suositella... jyrsijät, kosteusolosuhteet jne.), siinä on oltava kunnon tuuletusreikiä- ja perhoselle kulkuaukko. 

Jos lämpötila on nollan paikkeilla, perhosen voi viedä suoraan ko. ulkosuojaan. (Perhosta ei siis vapauteta ulkoilmaan vaan viedään ulkosuojaan.) Perhosen siipiin ei saa koskea, mutta sormella voi varovasti avittaa jalkojen alta perhonen (seinälle tai) kattoon roikkumaan. Paikan pitää olla tuulettuva ja aukkoinen, siis sellainen, että perhonen pääsee itse ulos herätessään aikaisin keväällä.

Lepovaiheeseen vajoaminen on pohjoisten lajien erikoisuus. Amiraalit ja ohdakeperhoset eivät pysty talvehtimaan Suomen oloissa (ainakaan vielä) vaan ne muuttavat ja vaeltavat parinkin kilometrin korkeudessa Välimereltä Suomeen saapuen meille kesäkuun paikkeilla. Ne lisääntyvät täällä kesän. Syksyllä uusi sukupolvi lähtee vaeltamaan takaisin Välimerelle. Sitä ennen ne tankkaavat mahansa täyteen ja odottelevat lintujen tapaan suotuisia etelään vieviä tuulia. (Suomen perhosten vaelluksista tiedetään edelleen suhteellisen vähän.)

Tuhansien kilometrien lentosuoritus vaatii paljon energiaa. Ruokintalaitteet kannattaa pitää pitkälle syksyyn esillä. Minä pidän ne esillä ympäri vuoden, talvenkin, vaikka ne jäätyvät välillä. Kun kelit lauhtuvat, perhosbaarissa käy mitä ihmeellisimpiä öttiäisiä ja talitiaisetkin käyvät ottamassa hörpyt. 

Perhosbaareista olen kertonut muun muassa TÄÄLLÄ.