Kummelin sketsissä kolme miestä seisoo puskassa, kaksi
kokeneempaa kiikaroi ilmoittaen näkemiänsä lintuja. Aloittelija kirjaa havaintoja
kynä sauhuten eikä ehdi etsiä lintuja.
- ”Kivitasku, haarapääsky, kolme pussitiaista,
16 nahkahanhea aurassa, upea kassikotka, homotiaisparvi, pari munahaukkaa,
panosorsa... ”
- Ei sellaista oo,
kirjaaja vänkää ja nostaa samalla katseensa paperilehtiöstä ja ilahtuu:
- Hei, peippo... On se!
Samankaltaisia epäuskoisia hetkiä olen kokenut vuosien saatossa
tutustuessani lintuharrastukseen. Olen varma, että piilokuvaus on valmiina. Hiljaisuus.
Klaffi. Kamera käy.
Olen vasta aikuisiällä oppinut tuntemaan lintuja kantapään
kautta, pitkälti ilman toisten apua. Siksi en ehkä toimi totutusta näkökulmasta
käsin. En tiennyt, mitä lintuharrastuksesta ajatellaan tai mikä on tavallista
toimintaa. Minulla saattaa olla linnuille itse keksimiäni nimiä, kunnes saan
selvitettyä lintukirjasta linnun virallisen nimen. Tunnen lähiympäristöni
lintulajien elintapoja ja käyttäytymistä niiden nimistä riippumatta.
Olin kerran mukana eräässä juttusarjassa, jossa esiteltiin
luonnon monimuotoisuutta. Minua haastateltiin aiheesta linnut, koska vietän
niiden kanssa läheistä yhteiselämää.
Jutun kirjoittanut toimittaja oli kysynyt kolmelta
akateemisesti koulutetulta ja elämää nähneeltä journalistilta,
toimittajakollegoiltaan, montako pajulintua Suomessa pesii.
– Kaksi, arveli nuorin.
– Tuhat, vastasi toiseksi nuorin.
– 600 000, vastasi vanhin. Oikea luku vuonna 2010 oli
17 miljoonaa. Itse hän olisi veikannut paria tuhatta. Toimittaja kummasteli,
miten on mahdollista, että tiedonvälityksen ammattilaiset eivät tiedä oikeista
asioista yhtään mitään, mutta sen hän tiesi, kuinka monta maalia Wayne Rooney oli
tehnyt Valioliigassa.
Jutun kuvatekstissä luki: Neljän tunnin aikana näimme tai
kuulimme metsässä ja läheisen metsän rannassa 27 lajia. Minä kummastelin juttua
lukiessani, että havainnoimiamme lintulajeja oli laskettu kuin maaleja.
Kun tutustuin lintuharrastajiin enemmän, opin, että tämä on
tavallista. Lintujen näkemisestä kilpailtiin! Se tuntui uskomattomalta. Ikkunapinnasta
puhuttaessa ei tarkoitettu ikkunapintamateriaalia, lasia, vaan pinnaa, jonka
saa, kun näkee linnun ikkunastaan. Oli elämänpinnaa, suomenpinnaa, pinnarallia,
piha-, parveke- ja retkipinnaa.
– Montako elistä sinulla on, minulta kysyttiin.
Luulin sen tarkoittavan jotain eliksiiriä tai Elis-nimisiä
ystäviä.
– Ei yhtään, vastasin.
Että minun olisi pitänyt laskea, montako lintulajia olen
nähnyt elämäni aikana?
Se se vasta vaatisi pitkää pinnaa.
