Olen käynyt talven aikana läpi vanhoja valokuvia. Valokuvat tuovat välillä sellaisia tunnemyllyjä, että pitää jättää läpikäyminen sikseen ja tallentaa ajatuksia kirjoittamalla.
Minulla valokuvien läpikäyminen on sellaista, että pysähtelen ja ihmettelen, sormi menee suuhun. Aha, avohakkuulta otettu. Mikäs tässä on ollut katseen kohteena? Koivuja, sähköjohtoja, maaston muotoja. Otettu näköjään ”siltä ja siltä entiseltä metsän paikalta”. Etsin kaikkea mitä kuvassa näkyy löytääkseni ajatukseni aasinsillan ja valokuvalle syyn. En minä huvikseni avohakkuista kuvia räpsi.
Selaan kuvia sinnikkäästi eteenpäin. Poistaa niitä ei auta ennen ahaa-elämystä. Viimein vastaan tulee kuva josta hoksaan (tässä esimerkkitapauksessa) kanahaukan poikaset. Saman tien muistan sen päivän ja hetken - ja kaikki aiemmin selaamani mysteerikuvat avaavat salaisuutensa.
On palattava takaisin alkuun ja katsottava jokainen kuva
uudestaan. Valkoinen nuoli osoittaa missä haukanpoikaset ovat.
|
Sama kuva lähempää. Kaksi haukanpoikasta harjoittelevat yhdessä lentämistä. |
Haukat menevät ihan puiden latvuksista. |
Suurennoksesta voi löytää poikaset ilman osoittavaa nuolta. ;) |
Kuvani tai kuvakansioni ovat kokonaisuuksia. Tätä kanahaukka-kuvien
keskellä olevaa korpin kuvaa en poista tai siirrä korppi-kansioon, sillä se kuuluu tähän tilanteeseen. Minun ottamieni kuvien ei tarvitse olla – ja harvoin ovatkaan – ”potretteja”.
Korppi lensi ylitseni, kun kuvasin kanahaukkoja, ja
kraakutti. Oletan, että se ilmoitti kanssakorpeilleen minun liikkeistäni. Ehkä
myös kanahaukanpoikasista. Korppi näkee paljon.
Kun kanahaukka-kuvat loppuivat, avasin seuraavan kansion. Taas
jotain mysteeriotoksia...
Pohdin, että onpa kiva tunnelma-
ja maisemakuva joltakin alkusyksyn päivältä, jossa naakkoja on kerääntyneenä
koivuun ja mukavan muhkean näköistä luontoa ympärillä.
En tunnistanut maisemaa. Ajattelin vain olleeni jollain korkeammalla
paikalla katsomassa maisemaa ja halunnut muuten vaan ikuistaa sen tunnelman ja kauneuden.
Kunnes seuraavassa kuvassa pilkotti kasvihuoneeni kattoa! Tajusin, että naakkakoivukuva
oli omasta pihastani! (Tässä naakkakoivu on kuvan vasemmassa reunassa.) Ilman kasvihuoneen pilkotusta en olisi tajunnut sitä. Kuvien
otosta oli jo niin paljon aikaa. Oli ihmeellinen tunne, kun silmät ja aivot oli
naksautettava uuteen asentoon: tämän on pakko olla omalta maalta, mutta miten
ihmeessä?
Olin ottanut kuvan itselleni niin harvinaisesta kulkusuunnasta,
etten tunnistanut puita ja maisemaa siitä kulmasta. Voi pojat mikä riemu
minussa syntyi! Se ISO määrä rakkautta jota tätä paikkaa kohtaan tunnen. Täällä
kaiken seassa saan asustaa ja varmistaa ettei kukaan tule tätä koskaan nurin
hakkaamaan tai täyteen rakentamaan.
Kuusia, tuomia, harmaaleppiä, orapihlajaa, vaahteraa,
pihlajaa, koivuja, haavikko, katajaa, mäntyä. Isoa ja pientä, nuorta ja vanhaa,
kaikkea sekaisin. Täällä me kaikki, puut, linnut
ja minä ja monet muut eliöt saamme olla turvassa.
Tulin niin iloiseksi, että itkin.
Tänä päivänä joutuu niin paljon pelkäämään luonnon puolesta. Ei uskalla enää kiintyä mihinkään paikkaan, kun se voi olla hetken kuluttua jo kaadettu, rakennettu, louhittu...
Tuntiessani kiitollisuutta omista kokemuksistani luonnossa, tunnen samaan aikaan kaihoa ja surua niiden ihmisten puolesta, jotka eivät koskaan saa kokea tällaista tunnetta, yhteyttä luontoon, ja jotka sellaisesta tietämättöminä tuhoavat elinympäristöjämme.
Kanahaukanpoikanen entisen metsän rajalla. Minne eläimet väistyvät, jos tämäkin jäljelle jäänyt
kaistale vanhaa metsää hakataan? Kanahaukka
tarvitsee nimenomaan vanhan metsän lisääntyäkseen ja elääkseen, mikä tahansa
metsä ei käy.
Mieleeni tuli Carole Kingin Life without love. King on kirjoittanut laulun ihmisten väliselle rakkaudelle,
mutta sanoja voi soveltaa myös luonnon rakastamiseen. Se antamista, jakamista ja huolehtimista.
It's giving and sharing
And a whole lot of caring
(..)
That needs no explanation
And I feel sorrow for the ones who
Haven't had this sensation(...)Life without love
Ain't no life at all
Just take that road
And you're bound to fall
Life without love
Is one dead end street
Just thank you lucky stars
We happened to meet
Ajattelen niin, että rakkaudeton elämä - avohakkuut ja muu luonnon
kaltoin kohteleminen - on kuin umpikuja. Elämä ilman rakkautta ja luontoa on
kuin ei-mitään-elämää.
Kiitän onnentähtiäni, että kohtasin luonnon.
Kiitän onnentähtiäni, että kohtasin luonnon.