On syyskuun alku eikä tunnu yhtään siltä, ennemminkin
joltain elokuun puoliväliltä. Se harhauttaa ja saattaa aiheuttaa hankaluuksia
kotitarveviljelijälle. Kuvittelee että onhan tässä ruhtinaallisesti aikaa ja
yhtäkkiä onkin kylmää ja kosteaa.
Sunnuntaina olin taas sadonkorjuussa. Tällä kertaa keräsin
etupäässä perunoita, härkäpapuja ja valkosipuleita mutta myös ihan kaikkea mitä
matkan varrella vastaani tuli.
Keväällä oli kuuma kun istutin härkäpapuja. Väsyneenä kylvin
ukko- ja savitaipalelaista härkäpapua vahingossa samaan riviin. Nyt syksyllä mietin
miten erottaisin lajikkeet toisistaan, kun varret olivat ihan samannäköisiä.
Mutta eipä hätää, pikkujakkaralla istuessani ja papuja riipiessäni huomasin,
ettei erehtymisen vaaraa ollut. Lajikkeet olivat vallan erivärisiä. Olin
onnellinen ongelman ratkeamisesta ja rallattelin ääneen.
Huomasin rallattelevani edellispäivänä radiosta
kuulemaani Lady Gagan ja Bradley Cooperin
Shallow-biisiä (= Pinnallinen). Korvamato eli musiikki soi päässäni: “Are
you happy in this modern world?” (Oletko onnellinen tässä modernissa
maailmassa?)
En elä liian modernissa maailmassa ja juuri siinä
sadonkorjuun hetkellä olin valtavan onnellinen. Koppakaupalla saa iloa,
ihmetystä ja riemua, kun:
- kimalaiset eivät välitä ovatko yrtit kasvissa vai korissa vaan tulevat yhtäkaikki keräämään niistä mettä.
- luteita on vaikka minkälaisia hienoja (ylläolevan kuvan luteen nimeä en ole selvittänyt, onko se luteen nymfi? Alempi kuva on veriluteista joka nimestään huolimatta nauttii ravinnokseen kasvien nesteitä).
- haukanpoikanen kimittää taivaalla. Välillä kimitys yltyy, kun poikanen tapaa emonsa taivaalla.
- keltiäiset ovat rakentaneet kertakaikkisen hienon pesän kookospähkinän kuoren alle. Ostin vuosia sitten kookosjäätelön, joka oli kookospähkinän puolikkaassa. Laitoin kuoren kompostiin mutta se ei ollut käsittelystä moinansakaan. Kuori oli melkein samanlainen kuin sen sinne laittaessani, joten sijoitin sen kasvimaalle löytämäni keltiäisten pesän viereen merkiksi, etten vahingossa häiritse muurahaisten elämää kun touhuan kasvimaalla. Nyt vilkaisin pähkinän alle. Härregyyd, en ollut uskoa silmiäni. Koko pähkinän puolikas oli TÄYNNÄ pieniä valkoisia munia. Nostostani aiheutui suunnaton kuhina. Siinä millisekunnissa laitoin kuoren takaisin. Olipa juttu ja uskomattoman hieno näky! Tuollaisella ”ilon sadonkorjuulla” menee jo pual vuotta. Vaikka niin tekisi mieleni vilkaista sinne uudestaan – munia oli tuhansia ja taas tuhansia hienossa pähkinän muotoisessa keossa – en katso. Elämisen rauha täytyy olla kaikilla.
- kuuntelee heinäsirkan siritystä, tiaisparven tiititystä niiden kulkiessa pihan poikki, närhipoikueen mainioita kiljaisuja ja laulujoutsenten lentoharjoitusten läpätystä. Silloin unohtaa (hetkeksi) typerät luonnossa häiriötä aiheuttaneet Venetsialaiset, metsästäjät, irrallaan juoksevat koirat ja ties mitkä ihmisen suuruudenhullut aikeet.
Sillä hetkellä ainoat ”murheeni” ovat vadin pohjalle
joutuneet mustamuurahaiset, jotka eivät ymmärrä hyviä aikeitani auttaa ne turvaan
vaan ne piiloutuvat papujen alle. Leppäkertut ja luteet ovat helppoja
pelastettavia, ne tarttuvat heti ojennettuun sormeen, mutta muurahaiset ja
hämähäkit vilistävät täysillä piiloon.
Entä mitä teen kaikille itsekseen levittäytyneille
valkosipulivauvoille? Multaisia ne ovat, mutta jos haluat
Aleksandra-valkosipulinalkuja, täältä tulisi postikulujen hinnalla. Kylvä nyt
syksyllä ennen lumentuloa maahan niin saat ensi vuonna isoja sipuleita. Tai
pese mullasta ja syö ne. Tai älä pese. Arkkiatri Arvo Ylppö oli sitä mieltä
että lapsen on hyvä syödä lusikallinen multaa aika ajoin, se parantaa vastustuskykyä.
(Olen ikuinen lapsi.)
Lauantaina juhlittiin Suomen luonnon päivää mutta tosiaan
myös niitä Venetsialaisia. Suomen luonnon (päivän) kunniaksi Venetsialaiset
saisi kieltää. Kun vastarannalla kahden kilometrin päässä aloitettiin
ilotulitus, aloittivat laulujoutsenet, harmaahaikarat, kurjet ja hanhet
varoitus- ja hätähuutonsa. Koirat räjähtivät haukkumaan pitkin niemiä ja notkoja
(joka lisäsi taas dominoefektinä luonnoneläinten kärsimystä). Lepakotkin
kaikkosivat puoleksi tunniksi muille maille. Lepakkodetektori oli avoimen
ikkunan äärellä, kun tein ruokaa. Ihmettelin mikä helkkarin sota oli alkanut.
Tällä kertaa ei ollut metsästäjien aiheuttamaa sotaa. Ilotulituksen nimeksi
sopisi paljon paremmin mielipahapommitus.
Sain viikonloppuna tekstarin, joka jäi pidemmäksikin
aikaa pohdituttamaan. Aihe oli sellainen jota ei tekstarein edes kannattaisi
yrittää käsitellä. Erään hoitajan työkaveri oli vaihtanut työpaikkaa ja työpaikkaansa
tyytymätön hoitaja tuumi: ”Raha antaa jännästi mahdollisuuksia. Minäkin eläisin
rohkeasti, jos olisi paljon rahaa. Voisin toimia tärkeiksi katsomieni asioiden
eteen ilman, että tarvitsee pelätä työpaikan tai toimeentulon puolesta.”
Kun vastasin, että olisi paremminkin keskityttävä pieniin
kuluihin kuin isoihin tuloihin, hän vastasi: ”Vähällä rahalla voi toimia, mutta
isompi määrä antaa paaaaljon enemmän pelivaraa ja se tuo varmuutta.”
Vitsi on kuitenkin juuri siinä, että jos on paljon rahaa,
ei tarvitse rohkeutta. (Rohkea ei ole myöskään ihminen, jolla on ase kädessään.)
Rohkea voi olla oikeastaan vain silloin kun pelkää. Mutta pelkojaan ei saa
pelätä liiaksi, koska pelot kertovat siitä mitkä asiat ovat tärkeitä. Pitää uskaltaa
toimia välittämättä epävarmuudesta. Rikasta elämää voi elää olematta raharikas.
Elämän rikkautta ei saa millään rahalla, vaikka kuinka yrittäisi.
 |
Asioita joita ei voi rahalla ostaa:
1. käytöstapoja
2. moraalia
3. kunnioitusta
4. luonnetta
5. tervettä järkeä
6. luottamusta
7. kärsivällisyyttä
8. tyyliä
9. rehellisyyttä/suoraselkäisyyttä
10. rakkautta
|
Shallow-biisiin
palatakseni, ihmiset ovat varmaan niin keskittyneitä siihen epäolennaiseen asiaan onko laulun
esittäjillä rakkaussuhde, että biisin tärkeä sanoma unohtuu: Are you happy in
this modern world? Oletko onnellinen tässä modernissa maailmassa?
Jos et ole, tee jotain muuttaaksesi sitä. Älä jää
odottamaan että taivaasta tipahtaa ratkaisu vaan ole aktiivinen. Kiinnitä
huomiota rahan- ja ajan käyttötottumuksiisi ja mieti mikä vie ne. Mihin olet
tyytyväinen ja mihin et, sitten tee korjaustoimenpiteitä ja etene askel
askeleelta kohti mielekkäämpää elämää. Ei tarvitse olla joko tai -asetelmaa,
vähän tai paljon, rahallisesti köyhä tai rikas, yksin tai porukassa. Mustavalkoisen
ääripäiden välistä löytyy monenmoista tapaa ja ratkaisua luoda elämästään
mielekkäämpää. Asiat eivät mullistu päivässä mutta jos joka päivä tekee jotain
pientä edistääkseen asioita, on vuodessa, kahdessa tai viidessä asiat jo paljon
mielekkäämmällä mallilla.
Sunnuntaina vietettiin Tietokirjallisuuden päivää. Juuri
ilmestyneessä Toinen tie -(tieto)kirjassani
kerron mitä kaikkea tietokirjallisuus ja tietokirjailijan elämä voi olla. Tietokirja
oli minulle pitkään mystinen käsite. Luen parhaillaan useita tietokirjoja,
joista tässä muutamia:
Taloutta voi kyseenalaistaa ja ajatella uudestaan
tutustumalla kääntäjä-kirjailija Eeva Talvikallion Elävä talous: yhteisen tulevaisuuden toimintaopas -kirjaan. Kuinka
ymmärrämme "talouden" ja sen keskeiset ulottuvuudet, kuten
"työn", "markkinat", "omistamisen" tai
"sijoittamisen"? Taloutta voi ymmärtää ja harjoittaa monin eri
tarvoin ja parantaa sen kautta yhteistä hyvinvointia rajallisella planeetalla.
Ote Elävä talous -kirjasta: ”Elävän talouden tavoite on ymmärtää, kuinka tehty työ palvelee oman hyvinvoinnin eri osa-alueita, joiden tasapainosta kokonaisvaltainen hyvinvointi riippuu, ja kuinka se vaikuttaa toisten ihmisten, muiden olentojen, yhteisten elinympäristöjen ja koko elonkehän hyvinvointiin. `Hyvä yhteinen toimeentulo´ tarkoittaa vähintäänkin sitä, ettei elollisille olennoille elintärkeitä yhteisiä elinympäristöjä tuota elinkelvottomiksi. Jos töitä paiskitaan aina vain ankarammin, jotta voitaisiin kuluttaa aina vain enemmän, käy juuri päinvastoin: hyvinvoiva elämä maapallolla käy monille yksilöille ja lajeille – mukaan lukien ihmiselle – mahdottomaksi.”
Hauska sivuanekdootti: Eeva mainitsee minut kirjassaan
sivulla 105. Minä puolestaan mainitsen hänet Toinen tie -kirjassa sivulla 307.
Tietokirjassa Jos
hyönteiset katoavat, Anne Sverdrup-Thygeson kirjoittaa biologi Edward
Wilson lanseeraamasta biofilia-käsitteestä – rakkaudesta elävää elämää kohtaan:
”Wilsonin mukaan piirre on kehittynyt ja vahvistunut evoluution myötä, koska läheinen suhde luontoon parantaa ihmisen selviytymismahdollisuuksia. Jos huomasit kukat, saatoit löytää niiden hedelmät joitakin viikkoja myöhemmin. Ja jos tunsit hyvin lajit, jotka pystyivät vahingoittamaan tai tappamaan sinut, selviytymismahdollisuutesi kasvoivat.”
Tietokirja jota luen hitaasti ja nautiskellen on ystäväni
Vesa Luhdan kirjoittama Lumottu Inarin
Lappi. Muistutan väliinsä aika tavalla vanhan metsän asukkia töyhtötiaista:
en juuri lähde omaa metsää kauemmas ylittämään aukeita tai vesistöjä. Siksi on
ihastuttavaa tehdä nojatuolimatkoja. Ei tarvitse matkustaa mihinkään - muuten
kuin mielessään. Vesan teos on todella hieno ja täynnä ihmeellisiä tarinoita ja
käsittämättömän kauniita Martti Rikkosen ottamia kuvia. Kirjasta kertoo paljon
se, että se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja siitä on vuosien ajan
kysytty uutta painosta. Vesa on taiteillut samojen probleemien kanssa kuin
jokainen kirjailija: mistä saada rahoitus teoksen kirjoittamiseen ja teoksen
ajantasaistamiseen. Onneksi rahoitus järjestyi.
Naurattaa muisto, kun Vesa lähetti minulle
kesällä tekstiviestiä Inarin erämaista, hän kertoi kiivenneensä vaaran laella
olevan ikimännyn latvaan löytääkseen matkapuhelimelle kenttää.
Hänen kirjansa alkaa sanoilla:
”Ne hetket, jotka saa viettää tämän pallon pinnalla, kannattaa käyttää hyvin.”
