10. helmikuuta 2020

Talven ihmettelyä ja nöyryysharjoituksia


Aamulla ulkolämpömittaria piti katsoa toisenkin kerran. Kyllä, se näytti + 5. Johan ne lumet ehtivät ollakin kokonaista 11 päivää ennen kuin sulivat pois. Piha on kuin luistinrata. Viime vuonna tähän aikaan olen kirjoittanut päiväkirjaani: ”Hanget laskivat viime päivien suojan ja vesisateen ansiosta melkein puoli metriä. Lunta olikin jo niin, ettei tiennyt mihin sitä enää olisi lykkinyt, sitä joutui nostamaan ylös korkealle kinosten päälle.” 

Otin lumikolan esille ensi kerran tänä ”talvena” torstaina 30.1. enkä ole sitä sen koommin tarvinnut. Järvi jäätyi toisen kerran 4.2. mutta kai se tätä menoa on kohta taas sula.
Joutsenet eivät ole lähteneet vielä. Niiden ei tarvitsekaan, mikäli maksimissaan niiden kaulan syvyiset sulapaikat pysyvät auki järvenpohjasta löytyy ruokaa. Joutsen on arktinen lintu ja sopeutunut pohjoisiin oloihin. Nytkin tätä kirjoittaessani järvenselällä päivystää kaksi joutsenta. Etteivät vain olisi ”Ansa ja Ikonen”.  

Sataa ja tuulee taas niin mahdottomasti mutta lintuja se ei tunnu haittaavan. Naakat vartioivat jo pesäpaikkojaan, käpytikka on rummuttanut reviiriään loppiaisesta. Kaikki on viikkoja normaalia edellä. Tiaisetkin ovat täydessä vauhdissa ja laulavat. Talitiaiskoiras- ja naaras pomppivat lähipuun oksalta toiselle ja pönttöjä tutkitaan alustavasti ulkoa ja sisältä, yltä ja alta ja niitä koputellaan nokalla ja muokataan mieleiseksi. Tässä koko talven viihtyneet valkoselkätikat ovat luoneet puihin hienoja koloja etsiessään hyönteisruokaa. Minäkin olen väkertänyt muutaman pöntön kolopesijöille.

On vaikea uskoa että ollaan taas melkein helmikuun puolivälissä. Eilen havahduin siihen että vielä puoli kuuden aikaan illalla on päivänkajoa. Vielä on mahdollisuus viettää iltojaan lukien ennen kuin tulee keväthuuma ja kaiken aikansa viettää ulkona.  

Polttopuita on kulunut ennätysvähän. Eilen kaadoin yhden puun. Sen paloitteluun käsisahalla meni monta tuntia. Se on hyvää nöyryysharjoitusta luonnon edessä. Puuta ja sen elämää arvostaa aivan toisella tavalla ja asiat saavat aivan toisenlaisen mittasuhteen kuin jos kaataisin puun moottorisahalla muutamassa minuutissa tai motolla muutamassa sekunnissa. Kun käsin sahaa ja kantaa puun selässään pois metsästä, muistaa iloita kodin lämmöstä ja puun uhrauksesta eikä muodostu itsestäänselvyyksiä. Silloin puuta ei haaskaa tai kaada muuten vain huvikseen. Sitä pohtii muun muassa tarvittavaa huonelämpötilaa ja huolehtii takan pellit vikkelästi kiinni. Omin voimin tehtäessä miettii tarkkaan voimavaransa ja touhunsa. Valikoi esimerkiksi mitä ja mistä kaataa. Yhdellä metsänalueella on runsaasti koivuja ja kuusia, mutta vain yksi haapa. Moni olisi kaatanut haavan ymmärtämättömyyksissään ”roskapuuna” ja koivutukille nähty enemmän arvoa. Minä kaadoin viereisen puun ja annoin enemmän tilaa haavalle, elämänpuulle. Toivon, että se vesoisi ja loisi lisää hyvää.