Aamulla ulkolämpömittaria piti katsoa toisenkin kerran.
Kyllä, se näytti + 5. Johan ne lumet ehtivät ollakin kokonaista 11 päivää ennen
kuin sulivat pois. Piha on kuin luistinrata. Viime vuonna tähän aikaan olen kirjoittanut
päiväkirjaani: ”Hanget laskivat viime
päivien suojan ja vesisateen ansiosta melkein puoli metriä. Lunta olikin jo
niin, ettei tiennyt mihin sitä enää olisi lykkinyt, sitä joutui nostamaan ylös
korkealle kinosten päälle.”
Otin lumikolan esille ensi kerran tänä ”talvena” torstaina
30.1. enkä ole sitä sen koommin tarvinnut. Järvi jäätyi toisen kerran 4.2.
mutta kai se tätä menoa on kohta taas sula.
Joutsenet eivät ole lähteneet vielä. Niiden ei tarvitsekaan,
mikäli maksimissaan niiden kaulan syvyiset sulapaikat pysyvät auki järvenpohjasta
löytyy ruokaa. Joutsen on arktinen lintu ja sopeutunut pohjoisiin oloihin.
Nytkin tätä kirjoittaessani järvenselällä päivystää kaksi joutsenta. Etteivät
vain olisi ”Ansa ja Ikonen”.
Sataa ja tuulee taas niin mahdottomasti mutta lintuja se ei tunnu
haittaavan. Naakat vartioivat jo pesäpaikkojaan, käpytikka on rummuttanut
reviiriään loppiaisesta. Kaikki on viikkoja normaalia edellä. Tiaisetkin ovat
täydessä vauhdissa ja laulavat. Talitiaiskoiras- ja naaras pomppivat lähipuun
oksalta toiselle ja pönttöjä tutkitaan alustavasti ulkoa ja sisältä, yltä ja
alta ja niitä koputellaan nokalla ja muokataan mieleiseksi. Tässä koko talven
viihtyneet valkoselkätikat ovat luoneet puihin hienoja koloja etsiessään
hyönteisruokaa. Minäkin olen väkertänyt muutaman pöntön kolopesijöille.
On vaikea uskoa että ollaan taas melkein helmikuun
puolivälissä. Eilen havahduin siihen että vielä puoli kuuden aikaan illalla on
päivänkajoa. Vielä on mahdollisuus viettää iltojaan lukien ennen kuin tulee
keväthuuma ja kaiken aikansa viettää ulkona.
Polttopuita on kulunut ennätysvähän. Eilen kaadoin yhden
puun. Sen paloitteluun käsisahalla meni monta tuntia. Se on hyvää
nöyryysharjoitusta luonnon edessä. Puuta ja sen elämää arvostaa aivan toisella
tavalla ja asiat saavat aivan toisenlaisen mittasuhteen kuin jos kaataisin puun
moottorisahalla muutamassa minuutissa tai motolla muutamassa sekunnissa. Kun
käsin sahaa ja kantaa puun selässään pois metsästä, muistaa iloita kodin
lämmöstä ja puun uhrauksesta eikä muodostu itsestäänselvyyksiä. Silloin puuta
ei haaskaa tai kaada muuten vain huvikseen. Sitä pohtii muun muassa tarvittavaa
huonelämpötilaa ja huolehtii takan pellit vikkelästi kiinni. Omin voimin
tehtäessä miettii tarkkaan voimavaransa ja touhunsa. Valikoi esimerkiksi mitä
ja mistä kaataa. Yhdellä metsänalueella on runsaasti koivuja ja kuusia, mutta
vain yksi haapa. Moni olisi kaatanut haavan ymmärtämättömyyksissään ”roskapuuna”
ja koivutukille nähty enemmän arvoa. Minä kaadoin viereisen puun ja annoin enemmän
tilaa haavalle, elämänpuulle. Toivon, että se vesoisi ja loisi lisää hyvää.
