Suojelkaa minua ihmisiltä

Juhannusviikolla tapasin aika tavalla ihmisiä. Jutellessani heidän kanssa huomasin toistuvan kuvion: joka suunnalla on luonnon häirintää, puhetta eläinten ”harmillisuudesta” ja ihmisten toimien yleistä vähättelyä. Ihminen kokee että hänellä on valtavasti oikeuksia, mutta luonto tulee ja häiritsee hänen elämäänsä. Ymmärtämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä on niin paljon. Tätä on hyvin tuskastuttava kuulla ja seurata, kun itselle luonto on kaikki kaikessa. Ihmiset eivät ymmärrä, että heidän koko elämänsä, terveytensä, elinkeinonsa, ihan kaikki, on luonnosta kiinni.

Ihmisten tapaaminen kostautui ja viime viikko meni minulta toipuessa kaikesta kuulemastani ja kokemastani. Olen ymmärtänyt taas entistä paremmin oman merkitykseni edes pienten muutosten alkuun sysääjänä. Pelkkä minun läsnäoloni tuntuu olevan asia (vai punainen vaate?), joka johdattaa keskustelut luontoon. Minulta kysytään siitä paljon, mutta sitten alkaa loputon vänkäys… Selostan mitä osaan, puolustan luontoa ja tuon esille toisenlaisia elämisen näkökulmia. Tuntuu kuin olisin jokin liikkuva luonnon oikeuksista muistuttaja. Puolustan luontoa mielelläni, ristiriita on vain siinä, että tuollainen kaikki vie suunnattomasti energiaa. Ihmisten aivoitukset imaisevat ihan kiitettävästi kaikki voimat. 

Ei tule varsinaisesti mitään hinkua mennä tai olla ihmisten ilmoilla. 

En ole jaksanut edes kirjoittaa mitään, toisten ajatustenjuoksu tuntuu niin pahalta ja väärältä. Miten purkaa kaikkea auki? Miten saada mihinkään ihmisten tekemisiin tolkkua?

Siksi ilahduin, kun ystäväni vinkkasi minua seuraavasta Kainuun mailla –blogin Liikaa eläimiä -tekstistä. Saa voimia ja vertaistukea, kun löytää ihmisen, jonka kanssa on 110 %:sesti samaa mieltä. Käykää lukemassa Aura Koiviston selkeäsanaista tekstiä. Oi, miten nautin hänen viiltävästä sarkasmistaan! Vallitsevassa asennemaailmassa on aina vaativaa kirjoittaa omalla nimellä tällaisia kirjoituksia, hatunnosto ja energiaa hänelle.

Tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin?

Kuulin radiosta mahdottoman kauniin laulun sanoituksen. Luulin ensin kuulleeni väärin, eihän kukaan yleensä laula ”metsien perheiden” puolesta. Mutta kyllä vain laulettiin, ihmeellistä! Jäin tarkkana odottamaan mikä oli laulun nimi. Se oli Kim Floorin esittämä Keijumaa.

Ajatella, että laulu on 48 vuoden takaa, vuodelta 1972. Tähän asti olin yhdistänyt Kim Floorin 1990-luvun alun Onnenpyörään ja Metsola-ohjelmaan. 

Yleensä pohjattomasta googlesta löytyy vastaus melkein kaikkeen, mutta ko. laulun sanoja sieltä ei löytynyt, joten kirjoitin laulun sanat tähän:

”Muistathan Keijumaan
tai kuinka vaan sä sitä kutsuitkaan,
maan jonka saimme tuon luonnon niin kauniin,
villiruusut ja vuokot,
nuo tuoksut kuivan ahomaan,
tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin.
Lasten suo mennä kuin keijuina tanssimaan,
leikkiin sä käyt syliin lempeimmän lehdon,
linnun suo laulaa taas laaksoihin laulujaan,
suo lohen päästä luo suolaisen kehdon,
suo rauha kaikille perheille metsien,
suo kotkan lentää, se taivaalle kuuluu,
niin purot virtaa kuin ystävää etsien,
hiljaa ne huokaavat suojassa metsien.

Muistathan Keijumaan
tai kuinka vaan sä sitä kutsuitkaan,
maan jonka saimme tuon luonnon niin kauniin,
villiruusut ja vuokot nuo tuoksut kuivan ahomaan,
tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin.

Suo rauha kaikille perheille metsien,
suo kotkan lentää, se taivaalle kuuluu,
niin purot virtaa kuin ystävää etsien,
hiljaa ne huokaavat suojassa metsien.

Muistathan Keijumaan
tai kuinka vaan sä sitä kutsuitkaan,
maan jonka saimme tuon luonnon niin kauniin,
villiruusut ja vuokot,
nuo tuoksut kuivan ahomaan,
tahdot kai säästää tuon niityn niin kauniin.

** 

1950-luvulla niittyjä oli jäljellä vielä noin 280 000 hehtaaria, nyt enää noin 10 000 hehtaaria, koko Suomessa. Perinneniittyjen tila on hälyttävä ja useat niillä elävät lajit ovat äärimmäisen uhanalaisia, vaikka niittyjen tilan parantamiseen olisi paljon keinoja. Tänäkin kesänä on kymmeniä tai satoja talkoita ympäri Suomea, joissa odotetaan ylimääräisiä käsipareja viikatteiden varteen. (Googlaa "niittytalkoot" ja paikkakunta.)

Niityillä tavataan tuhansia lajeja, enemmän kuin muussa elinympäristöissämme. Ne ovat monimuotoisuuden kehtoja. 

Miksei niistä kirjoiteta enemmän lauluja?

Ehkei enää tiedetä mistään niin kauniista. Ja missä niittyihin törmäisi, kun lupiinit ja yleismössö (lue: some) valtaa ihmisten huomion, energian ja ajan. Tunnistaisivatko ihmiset niityn, jos sellainen sattuisi tulemaan vastaan?

**
Kun katselen lähiympäristöjä, olen vajota epätoivoon. Ihmiset yhä tänäkin päivänä kiertävät lupiinit ruohonleikkureillaan, koska ihailevat niitä. 

Toistetaan se nyt taas, että se joskus menisi jakeluun: lupiini on tuhoa aiheuttava vieraslaji. Hävitä se asuinalueeltasi. Kiitos!

En ymmärrä miksei maanomistajia lain nojalla velvoiteta hävittämään lupiinia. Siinä tulisi valtion pohjattomaan kassaan kaivattuja euroja, kun kirjoitettaisiin sakkoja lupiinien suosijoille. 

Pientä lohtua tuli, kun sain eräältä lukijalta sähköpostiviestin, jossa hän kertoo keittävänsä lupiinit. Kyllä, keittävänsä! Niistä saa kuulemma hyvää väriä villalankojen värjäykseen. Yes! Vaikka kaikki lupiinit värjäysväreiksi.

Tähän kuvaan sopisi ääniefektiksi Psyko-elokuvan viulun kirskumiset.

Ahomansikat, ketoneilikat, harakankellot, kurjenkellot, leinikit, suolaheinät, ojakellukat, matarat, virnat, nurmitädykkeet, lemmikit, siankärsämöt - ja ihan kaikki - Suomen luonnon herkät, hauraat kasvit jäävät voimakkaan Pohjois-Amerikan tulokkaan lupiinin jalkoihin. Lupiinien siemenkodat näyttävät minun silmiini hirviön kidalta, joka nielaisee kaiken ympärillään olevan. Niissä ei ole mitään kaunista, pelkkää kauhua. Joka vuosi lupiinirintamat leviävät metrikaupalla eteenpäin. Valitettavasti kaiken tämän lisäksi tienvarren niittäjät ovat pihalla kuin lumiukot mitä ja milloin pitäisi niittää. Ammattitaito ei ole kohdillaan. Lupiinien annetaan rehottaa ja siementää, kun taas omat luonnonvaraiset kasvit niitetään ennen kuin ne ehtivät siementää. Kuinka ihmeessä tämän asian saisi muutettua?

Lupiinit olisi niitettävä tai kepitettävä jo hyvissä ajoin kesäkuussa (parasta olisi talikoida juurineen pois). Jo muodostuneet siemenkodat on kerättävä ja poltettava esimerkiksi saunan pesässä/laitettava roskikseen. Luonnonvaraiset kukat niitetään vasta heinäkuun lopulla tai elokuun alussa, kun ne ovat varmasti siementäneet.

Hyvää juhannusta

Siksi lemmikit kasvavat niin moneen eri suuntaan,

kun ne eivät tiedä mitä kaikista linnunlauluista kuuntelisivat.

Hyvää juhannusta kaikille! 💓