Syksyinen ruska vangitsee katseet

Olen tallentanut päivyriini tällaisen ruskan tuloon liittyvän irtotiedon enkä ole valitettavasti merkinnyt lähdettä näkyviin (Edit 30.9.: Lähde selvisi, jee!)

”Ruska alkaa Utsjoelta syyskuun 10 päivänä klo 12 ja kulkee etelään 60 kilometriä vuorokaudessa. Ruska syntyy päivän pituuden lyhenemisestä, valon määrän väheneminen vaikuttaa eniten.” - edesmennyt Oulun yliopiston ekologian professori Paavo Havas

Tarkistin, että Utsjoelta on linnuntietä Hämeenkyröön noin 950 km, joten ruska ehtii näille leveysasteille noin 16 vuorokaudessa. Toisin sanoen perjantaina 25. syyskuuta pitäisi alkaa ruskan muodostus. Täytyypä seurata tarkasti. Pihan koivut ja haavat ovat vielä vihreitä, mutta vaahterat ovat jo näin värikkäitä. Luulen, että se johtuu kuivuudesta. Vähäisetkin sadekuurot ovat melkein kiertäneet tämän paikan ja kuivaa on.

Ruskan väriaineet ovat lehdissä jo silloin, kun ne ovat vihreitä. Värit tulevat näkyviin vasta kun kasvit tallentavat ravinteita ja siirtävät viherhiukkasia takaisin versoihin. Pakkaset vahvistavat värejä, koska silloin kasvi jouduttaa yhdisteiden tallenteenottoa, mutta pakkanen myös jouduttaa lehtien irtoamista.

Kaunista syksyä kaikille!

Syyskosteus tulee tekemättä mitään: syksyn puutarhavinkkejä

Minusta syksyssä ihaninta on kiireetön tunnelma. Keväällä kasvimaalla kylvöjä tehdessä on takaraivossa ajatus siitä, että siemenet on saatava kylvettyä mahdollisimman pian, koska kasvuaika on lyhyt ja kevätkosteus haihtuvaista. Kasvimaani on hiesua, siksi maan muokkaus on osattava ajoittaa juuri oikeille päiville, ettei maa kuoretu. Kevääseen kuuluu muutenkin tietynlainen hektisyys, luonnossa on niin paljon kaikkea menossa samaan aikaan: on seurattava kuka muuttolinnuista saapui, kuka pesii missäkin, mikä eläin ruokkii jo poikasia, mikä kasvi aloittaa kukintaa ja missä vaiheessa sammakkojen kuteminen on ja niin edelleen ja niin edelleen. Keväällä olisi ehdittävä liiankin moneen.  

Sen vuoksi yritän minimoida keväälle ajoittuvia pihatöitä (ja mitä tahansa töitä). Oiva konsti siihen on pitkä syksy.

Syksy on erinomaista aikaa katsastaa maan kuntoa, kun on tuoreessa muistissa kuinka mikäkin kasvi kasvoi ja millaista satoa sai kasvimaalta.

• Mikä kasvoi hyvin, mikä ei niin hyvin ja mikä satoisuuteen tai ei-satoisuuteen mahtoi vaikuttaa?
• Oliko liikaa tai liian vähän typpeä/kastelua/haraamista tai muita ongelmakohtia?
• Miksi yhdessä pensaassa mustaherukat kasvoivat valtaviksi toisen pensaan jäädessä kitukasvuiseksi?

On oikeastaan nurinniskaista, että istutamme keväällä kaiken maailman taimia, joita sitten joudumme koko kesän kastelemaan ja vahtimaan kuivumiselta, kun koko homma olisi niin paljon yksinkertaisempaa syksyllä.

Syysistutukset onnistuvat miltei aina, sillä syyskosteus tulee tekemättä mitään. Ilma ja maa ovat kosteampia, kun keväällä on päinvastoin paahteista ja kuivaa. Syksyllä istutuskastelun jälkeen kasveja ei juurikaan tarvitse kastella eikä aurinko polta kasveja hengiltä. Eikä ole minkäänmoista kiirettä, koska syksy on tunnetusti pitkä. Työ- ja kuravaatteet päälle niin voi vaikka sateessakin touhuta.

Kaikkia monivuotisia kasveja voi istuttaa niin kauan kuin lapio uppoaa maahan eli yleensä marraskuuhun saakka. Kun kasvien (kukkien, pensaiden, puiden, köynnösten…) juurelle laittaa suojaavan katekerroksen, juurtuminen jatkuu pitkään. Siten kasvit ovat valmiina jo keväällä ja lähtevät heti tarmokkaaseen kasvuun, kun maa sulaa ja kasvit pystyvät hyödyntämään jokaisen kasvukauden päivän.

Nyt on siis hyvä aika vilkaista miltä maa näyttää. Tosin aina on hyvä aika, sillä puutarhurin pitää tarkkailla maan hyvinvointia kokoajan. Sadonkorjuun yhteydessä se on helpointa. 

Minulla oli kerran kasvimaalla kohta, jossa ei kasvanut mitään. Sitä piti sitten tutkia ja ihmetellä…

 

Tärkeintä on hoitaa maata, ei kasveja, ja seurata maan kuntoa. Tunnustele maata, tuntuuko se huokoiselta? Kuinka maa muokkautuu kädessä? Näkyykö paljon lieroja ja niiden tekemiä koloja entä muita maaperäeläimiä? Onko maa tiivistynyttä vai kuohkeaa?

Mitä kasveja siinä kasvaa? Erilaiset kasvit viihtyvät erilaisissa olosuhteissa. Kaiken oppii ajan kanssa näppituntumalla, kun on tarkkana ja halu oppia mitä maa kertoo.  

Nokkonen kertoo maan hyvistä ravintoarvoista, vuohenputki ja pihatähtimö viihtyvät kosteassa, leskenlehti ja hevonhierakka tiivistyneessä maassa, ahosuolaheinä happamassa.

Pelto-ohdake (jonka juuri näkyy kuvassa) viihtyy hiesussa ja savimaassa ja kertoo maan ravinteisuudesta. Se on pioneerilaji, joka tulee ensimmäisenä paljastuneelle maa-alueelle. Kun talikolla avasi maata, se näytti muruisalta ja hyvännäköiseltä. Muruisuus vaikuttaa suoraan maan kasvukuntoon, kun ravinteet jäävät maahan eivätkä katoa vesiin ja ilmaan. Johtopäätökseni oli, että maa oli kuorettunut. Olin muokannut maata epäsopivaan aikaan jolloin maahan muodostui kova kansi, jonka läpi pääsivät ainoastaan sitkeimmät kasvit. Ajoituksella on tärkeä osansa kylvössä. Lisäksi eloperäistä ainetta voisi olla enemmän, jolloin lieroja olisi enemmän.

Aina kun otamme maasta satoa, nostamme perunoita tai porkkanoita, poimimme marjoja tai katkomme kukkavanoja, tavallaan varastamme maalta. Maa köyhtyy sadon verran. Sen vuoksi on tärkeä palauttaa maalle takaisin saamansa hyvän ja ravinteet kompostin muodossa sekä kalkkia, tuhkaa, luonnonlannoitteita - ja tietysti rakkautta. Maan myrkyttäminen on vihonviimeinen teko.

Kompostia pitää antaa vähintään pari ämpärillistä neliölle. Mitä komposti sitten on? Kaikkea sitä eloperäistä mitä yleensä rahdataan pihan nurkkaan: nurmikonleikkuusta tullut massa, puunlehdet, kasvien varret, oksat, risut, naatit jne. Kaikki kannattaa kerätä kompostiin, joko säiliöön tai maahan kerroksittain rakennettuun aumaan. Kun komposti on kypsynyt, se levitellään takaisin maahan.

Kalkin voi levittää maahan heti sadonkorjuun jälkeen (tai keväällä). Sen määrä täytyy arvioida aina yksilöllisesti. Jos maata ei ole koskaan kalkittu, kalkkia voi joutua laittamaan aluksi jopa 5-7 kg/10 neliölle, sen jälkeen ylläpitokalkitus parin kolmen vuoden välein riittää: 1-1,5 kg/10 m2. Maa-analyyseja voi teettää Viljavuuspalvelun kautta, puutarhamyymälöissä myydään analyysivälineitä ja apteekeista pH-indikaattoreita. Kun harjaantuu, oppii tuntemaan maan eikä tällaisia mittareita tarvitse.

Hivenravinteita laitetaan nimensä mukaisesti vain hivenen 200–300 g/10 m2. Kannattaa lukea kalkin ja hivenravinteen ohjeet, nämä luvut antavat vain osviittaa. Itse väännän lukemat aina per kymmenen neliötä, koska se on ymmärrettävämpää ja kasvimaani on erikokoisissa lohkoissa.

Koetan välttää suurta maan kääntämistä tai mylläämistä, koska se aiheuttaa maan pieneliötoiminnassa kaaoksen. Yleensä työnnän talikon maahan ja kitkutan sitä edestakaisin, tämä auttaa kuohkeuttamaan maata eikä riko liiaksi ilma- ja maakerroksia ja häiritse lierojen elämää. Peitän aina maan talveksi puiden lehdillä ja muilla katteella. Kevääseen mennessä osa on hajonnut maahan ja lopun voi haravoida sivuun istutuksen ajaksi.

Tästä näkee miten tärkeää työtä lierot tekevät muodostaessaan käytäviä joita pitkin ilma ja vesi kulkevat maassa. Lierot vetävät näihin käytäviinsä karikkeen ja kompostin. Lierojen toisesta päästä tulee pieniä lantapalleroita. Lierot ovat kullanarvoisia suloisia otuksia, joita palvon. Palvoisin niitä silti, vaikkeivät ne tekisikään lantaa, hih. ;)

Maa kasvattaa ihmeellisiä ja mahtavia asioita, se on kaiken synnyttäjä.  Kun maa voi hyvin, ihminen voi hyvin. Niin maa kuin ihminen tarvitsee arvostusta, rakkautta ja voimavarojen täydennystä. Syksyn rauhallinen tunnelma tarjoaa niihin hyvän mahdollisuuden.