Tänne blogiin kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina, kun olen nauttinut kesästä ja pyrkinyt olemaan mahdollisimman vähän tietokoneella. Lukuisista ihmisten houkuttelu- tai vakuuttelupuheista huolimatta en ole edelleenkään siirtynyt älypuhelimen käyttäjäksi enkä ole sosiaalisissa medioissa, joten yleinen meininki on ollut rauhallinen ja leppoisa. Olen tehnyt paljon merkityksellisiä asioita eikä niitä ole tarvinnut tallentaa mihinkään eikä vertailla kehenkään.😉
Olen miettinyt yleistä elämän rytmiä. Isoja asioita tapahtuu ja nopealla rytmillä. On aivan liikaa kaikenlaisia kaaoksia ja jännitteitä. Tänäkin kesänä olemme todistaneet ilmastokriisin vaikutuksia ympäri maailmaa: kuivuutta, hellejaksoja, tulvia, metsäpaloja ja kuulleet IPCC:n raportinvaroituksia… Hallitus on tehnyt myönteisiä ilmastotoimia, mutta ne tuntuvat ihan riittämättömiltä. Ekosysteemin pitäisi olla kaikessa ajattelussamme keskeisin lähtökohta.
Koronapandemia liittyy olennaisesti ilmastokriisiin, rikkoutuneeseen luontoyhteyteemme ja luontokatoon. Lajeja kuolee sukupuuttoon ja ennen tavalliset lajit ovat taantumassa ja uhanalaisia. Asun Pirkanmaalla Tampereen vaikutusalueella ja on hirvittävää katsella kuinka alueita ”kehitetään”. Aina vaan raivataan luontoa ihmisten temmellyskentiksi. Eikä tarvitse katsoa kaupunkiin asti, sama tuho-into on maalaisillakin.
Pandemian vuoksi muuan muassa kulttuuri- ja hoitoalan tilanteet ovat tapetilla: päätösten teko on hidasta ja aloja vaivaa arvostuksen puute. Tarvittaisiin pitkäjänteisyyttä, ennustettavuutta ja toimeentuloa. Siis ihan perusasioita, mutta kuten moni asia paljastaa, ihminen ei ole kaukokatseinen laji.
Koronapandemia on osoittanut kuinka merkittävää työtä hoitoalalla tehdään, mutta henkilöstö ei saa kiitoksia. Monilla aloilla on voitu jäädä kotiin etätöihin, mutta hoitajien on suunnattava kriisipesäkkeeseen. Näyttää siltä kuin vakituiset hoitajat olisivat työnsä panttivankeja, joita rangaistaan: hoitajilla on teetty ylitöitä ja ylimääräisiä vuoroja, vapaapäiviltä soitetaan töihin ja lomia on peruttu. Monilla muilla aloilla henkilökunnan venymisistä kiitellään muun muassa erilaisin henkilöstöeduin: työpaikoilla tarjotaan välipaloja, hierontaa, hammashoitoa, elokuvalippuja, sairaan lapsen hoitajia, järjestetään työntekijöiden lapsille kesäkerhoja ja palkitaan ponnisteluista ylimääräisillä vapaapäivillä ja niin edelleen. Hoitohenkilökuntaa kiitetään lisäämällä työsuorituksia. Ammattitaitoisia sijaisia on vaikea löytää. Kun heitä löytää, vakituiset hoitajat joutuvat kouluttamaan heitä. On sijaisten markkinat: he saavat vakituisia paremman palkan, koska he voivat neuvotella milloin, kenelle ja millä palkalla työskentelevät. Bonuksia saa, kun pystyy ilmestymään lyhyellä varoitusajalla paikalle.
Vanhusten ja hoidettavien määrä tulee nousemaan lähitulevaisuudessa. Tämä on tiedetty jo vuosikymmeniä. Jos hoitajamitoituksen lisäys olisi tehty aikanaan esimerkiksi vuoden 2007 työtaistelun yhteydessä, se olisi tuonut liikkumavaraa ja muuttanut työilmapiirejä. Nyt kun päättäjät viimein(!) ovat sopineet hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta, ei ole enää hoitajia, vaikka lähi- ja sairaanhoitajien koulutusmääriä on nostettu. Alalta on joukkopako. Ongelmia koetetaan ratkoa esimerkiksi kouluttamalla ulkomaisia hoitaja-avustajia. Olennaisempaa olisi puuttua syihin miksi vuosien varrella kymmenet tuhannet hoitajat ovat vaihtaneet alaa. Valtavankin työmäärän jaksaa, jos työ tuntuu merkitykselliseltä ja sitä on aikaa tehdä kunnolla. Isoimmat muutokset täytyisi tehdä hoiva-alan rakenteissa, jotta hoitajilla olisi päätäntävaltaa omiin töihinsä.
Taas on syksy, metsästyskausi alkanut ja uhanalaisia lajeja metsästetään Suomessa ihan lain sallimana. Kä-sit-tä-mä-tön juttu. Aiempi blogipostaukseni käsitteli muun muassa tätä aihetta. Siinä tekstissä sitä olikin tiivistämistä, sillä metsästyksen epäkohtia on vaikka kuinka. Lehdet vaativat kuitenkin entistä lyhempiä tekstejä. Pääjutut saavat olla noin 3000 merkkiä välilyönteineen, kakkosjutut 2000 merkkiä ja 1300 merkkiä. Helsingin Sanomien maksimipituudet ovat vieläkin lyhyempiä: pääjuttu 2900 merkkiä, muutama noin 1800 ja 1300 merkin kirjoitus. Erityisen tervetulleita ovat kuulemma 700 merkin mittaiset jutut. Eikö älypuhelinten klikkaamis-, tökkimis- ja skrollailumaailmassa enää jakseta lukea pidempiä tekstejä? Pitääkö ilmaisun olla pelkkää lyhyttä Twitter-, FB-, ja IG-päivitystä?
On ikävää, että metsästyksestä on pyritty tekemään trendikästä oikein televisio-ohjelmien avustamana. Niissä ei näytetä ansarauta jalassaan kituvia karhuja vaan koetetaan esittää tappamisen olevan ”tervehenkinen harrastus”. Vastuullisten metsästäjien pitäisi itse nostaa metsästyksen epäkohtia esiin ja pyrkiä muuttamaan niitä, mutta sitä päivää ei taideta nähdä. Siksi muiden on sitä työtä tehtävä. Käykääpä vilkaisemassa tätä hiljattain perustettua Luontograafit-sivustoa.
Sain useita kannustusviestejä mielipidekirjoituksestani. Kiitos niistä. Aika moni ilmoitti jäävänsä innolla seuraamaan tilannetta ja toivoi, että keskustelu lehdissä jatkuisi. Monikaan ei hoksannut, että voisivat myös itse jatkaa keskustelua. Joten toivotin ja toivon edelleen: jatka keskustelua. Lähetä vaikka nimetön tekstari, jos et halua esiintyä nimelläsi. Ei tarvitse jäädä sivusta seuraajaksi. Ihmisen suurimpia vihollisia on elämän tarkoituksettomuus ja merkityksettömyys. Sinä olet osa luontoa ja osa tätä kaikkea ympäröivää elämää. Kun näet epäkohdan, käy sitä päin. Muuta maailmaa ja ratkaise asioita. Konsteja on monia. Mieti mikä elämässäsi on oikeasti tärkeää ja toimi sen puolesta.
Elämä on kuin hämähäkin verkko, kun tuuli tarttuu yhteen seittiin, koko rakennelma liikahtaa. Ohuesta ja melkein näkymättömästä asiasta tulee kestävä ja tarttuva rakenne.
Tällainen 6800 merkin välihuuto tällä kertaa. Tarvitsemme kovasti uutta, parempaa ja jotenkin todellisempaa maailmaa. Tarvitsemme valtavan isoja muutoksia. Jotkut ratkaisut ovat vaikeita, mutta monet ovat tosi helppoja.
Korona-aika on ollut hyvä esimerkki siitä miten paljon voimme muuttua ja kehittyä. On pysäyttävää lukea vanhoja blogitekstejä ja todeta miten etäasioiminen on ollut vaikeaa ja harvinaista vuonna 2011 (etäkonferenssi) ja vuonna 2012 (etäpankkiasiointi). Moni asia on nyt helpompaa ja monesta mahdottomasta on tehty mahdollista.
Parempaan suuntaan muuttuminen voi tarkoittaa sitä, että ei tarvitse yrittää tehdä valtavasti oikeita asioita, vaan vähemmän vääriä. Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta sitähän tämä aika on. Ei tarvitse uupua ajatusten alle mitä kaikkea pitäisi tehdä, vaan pohtia mitä turhaa voi jättää tekemättä, jolloin jää aikaa olennaiselle.