Mitä muistat viime kesästä? Tässä muutamia minun muistojani.
 |
| Oli todella hyvä hyönteiskesä. Esimerkiksi erilaisia luteita oli vaikka millä mitoin. Tässä vain yksi
karhunputken kukinto ja siinä on kolmisenkymmentä ludetta. Mikä elämä on koko
pellolla! Tarkennukseksi siis, että luteita on Suomessa yli 500, osa elää
maassa, osa vedessä. Kun jollekin tulee luteista väärä mielikuva ja ajattelee ihmisen verta imevää
lutikkaa. Luteet ovat
pääosin erikoistuneet hyönteisravintoon ja syövät esimerkiksi kirvoja ja
toukkia. |
 |
| Tunnelmakuva joutsentenpoikasten ja sorsien pesuhetkestä. |
 |
| Iloinen yllätys oli merihanhien ilmestyminen rantaan poikastensa
kanssa. Hanhiemot olivat hyvin ihmisarkoja verrattuna muihin lintuihin,
veikkaan syyksi metsästystä. Merihanhet pesivät harvoin sisämaassa,
ehkä niiden tavat ovat muuttumassa ja ne hakevat täältä turvaa, sillä onneksi
täällä sisämaassa merihanhia ei saa metsästää. |
 |
| Tässä kuva kasvimaalla olevasta lämpömittarista elokuussa.
Maksimilämpötila (oikean puoleinen asteikko) käväisi viidessäkymmenessä
asteessa! Siinä eivät kasvit enää pysty kasvamaan, vaan niiden energia menee
huohottamiseen ja hengissä selviytymiseen. Vasemman puoleinen minimilämpömittari
näytti yöllä olleen alimmillaan 2 astetta. Mielenkiintoista on kasvattaa ruokaa
Suomessa. |
 |
| Ruoan kasvattamisen lisäksi ”kasvatin” satoja ellen tuhansia
neito- ja nokkosperhosen toukkia. Kasvimaalla on paljon nokkospuskia ja alueita
joihin en koske, jotta erilaiset eliöt ja eläimet saavat olla rauhassa. Ei
nurmikonleikureita, monokulttuureja tai myrkkyjä tälle tontille vaan monimuotoisuutta! |
 |
Tässä neitoperhosen toukkia, edellisessä oli nokkosperhosen toukkia.
|
 |
| Kyllä ilo
oli ylimmillään, kun tällaisia toukkakulkueita tuli joka paikassa vastaan. |
 |
| Huomasin neitoperhosen olevan menossa koteloon 4.
heinäkuuta, kun se roikkui kasvista tällä tavalla paikallaan. |
 |
|
Kun seuraavan kerran
ehdin kameran kanssa paikalle muutaman tunnin kuluttua, tilanne oli jo tämä. Oli tosi vaikea löytää koteloa kasvillisuuden seasta. En uskaltanut ajatellakaan niittäväni
mistään ennen kuin perhosten kuoriutumisaika oli varmuudella ohi vasta elokuun lopulla, kun
tuumailin, että joka paikassa täytyi roikkua tällaisia aarteita. |
 |
|
15.7. kotelo oli jo tummunut tämän näköiseksi. Perhosta
siitä ei kuitenkaan koskaan tullut, joku oli löytänyt ja syönyt sen.
|
 |
Kesäkuussa luonnossa samoillessani huomasin pikkutikan
pesäkolon. Pesä oli uskomattoman kapeassa leppäpökkelössä. Ohitin puun
katseellani monta kertaa, etsin pesäkoloa muualta, kun en uskonut että niin kapeaan
puuhun olisi voitu pesiä, vaikka pikkutikka onkin pieni. Poikasen päälakea näkyy tässäkin kuvassa, jos tarkkaan osaa katsoa.
|
 |
| Joko nyt erottuu vähän paremmin, vai luulitko poikasen päätä katkenneeksi oksaksi? Puu ei ollut
halkaisijaltaan kuin noin 15 cm. Eli muodosta peukaloista ja keskisormista niin iso ympyrä kuin voit ja lisää siihen muutama sentti ympärysmitttaa. Taas osoitettiin miten pienilläkin
lahopökkelöillä on todella tärkeä merkitys! Miksi näitä tuntuu olevan niin vaikea luontoon
jättää? Se ei ole keneltäkään pois, päinvastoin tuottaa suunnatonta iloa ja elämään suurta merkitystä. |
 |
| Pikkutikan poikasia oli ainakin kaksi. Etummaisena ollut poikanen
otti välillä sekunnin kahden mikrotorkkuja, kunnes havahtui taas käkättämään ja
kerjäämään ruokaa pieneksi hetkeksi… taas muutaman sekunnin torkku silmät
kiinni pää painuksissa ja sitten taas huuto. Oli suloistakin suloisempi näky.
En jäänyt paikalle odottamaan emojen saapumista ruoan kanssa vaan poistuin
pikaisesti paikalta, etten aiheuttaisi emoille stressiä ja häiriötä. Sitä eläimillä
piisaa ihmisten takia tässä maailmassa ihan riittämiin. |
