Voimme elää ilman uusia teitä, mutta emme ilman elämän edellytykset antavaa luontoa

 Mielipidekirjoitukseni tämän päivän Aamulehdessä:

Internetissä voi tutkia vanhatkartat.fi-sivustoa ja nähdä kotiseutujen muutokset ajan saatossa. On kauhistuttavaa kuinka ihmiset ovat ulottaneet toimintansa kaikkialle muutamassa vuosikymmenessä. Maata käytetään kestämättömällä tavalla.

Tampereen seutukunnassa rakennetaan kiivaasti. Valtavia metsäalueita kaadetaan surutta teollisuus- ja asuntoalueiden tieltä. Mitä rakentamisesta jää jäljelle, sen avohakkuut tärvelevät. Ei tunnu olevan pyrkimystäkään olla pilaamatta luontoalueita. Ei tarvitse katsoa Ukrainaan asti nähdäkseen sotaa, sitä käydään lähiluonnossa. Hämeenkyrön ohitustiehankkeesta luonnolle aiheutunut tuho on apokalyptinen ja kuvastaa suurta virhettä joka olisi pitänyt ymmärtää jättää tekemättä. Pirkkalaan suunniteltu Puskiaisten oikaisu edustaa samaa hulluutta. Tällaisiin hankkeisiin meillä ei pitäisi olla varaa. Olemme keskellä ekologista kriisiä ja luonnonvarat hupenevat.

Jokainen, joka vähänkin seuraa ympäristönsä tilaa, on huomannut luonnon katoamisen. Keväät eivät ole enää upeita lintujen laulukonsertteja vaan paljon hiljaisempia. Tavalliset ja yleiset lajit ovat taantuneet uhanalaisiksi ja silmälläpidettäviksi. Esimerkiksi Pirkanmaan metsien luontotyypeistä yli neljä viidesosaa on luokiteltu uhanalaisiksi.

Luontokato on yhtä vakava ja uhkaava tekijä kuin ilmastonmuutos. Vaikka sukupuuttovaarassa olevien lajien elinympäristöjen muuttaminen loppuisikin, useita lajeja kuolee vuosien vuosikymmenien jälkeenkin nykytoimistamme aiheutuneiden ilmiöiden takia. Tätä kutsutaan sukupuuttovelaksi. Pienet eristyneet elinympäristölaikut tai tuhojen kompensointi toisaalla eivät mitenkään riitä. Nyt on vaalittava jokaista viher- ja luontoaluetta kuin arvokkainta aarretta.

Suomea velvoittaa EU:n biodiversiteettistrategia, jonka tavoitteena on suojella luonnon monimuotoisuutta, parantaa eri elinympäristöjen ekologista tilaa ja mahdollistaa rakenteellisia muutoksia siten että luonnon monimuotoisuus elpyisi. Luontokato piti pysäyttää vuoteen 2020 mennessä, mutta se on vain kiihtynyt. Luontokadon torjuminen ja monimuotoisuuden säilyminen on kuntien velvollisuus kaikissa maankäytön suunnitelmissa ja päätöksissä.

Tavoitteiden ja todellisuuden välillä on käsittämätön epäsuhta. On vaikea havaita kehityskulkuja, jossa koetettaisiin vaikuttaa luontokadon juurisyihin kuten yhteiskunnan rakenteisiin tai kulutustottumuksiin. Asenteet ja arvot eivät ole muuttuneet riittävän nopeasti ja ympäristöasiat jätetään edelleen toissijaisiksi päätöksenteossa. Alueiden käyttötavat ovat olennaisimpia asioita luonnon monimuotoisuuden vaalimisessa ja ennallistamisessa.

Voimme elää ilman uusia teitä ja muutamien sekuntien matka-ajan säästöjä, mutta emme ilman meille elämän edellytykset antavaa luontoa, todellista hyvinvointimme perustaa. Pandemiat muistuttavat meitä siitä, mitä seuraa, kun luonnon monimuotoisuus hupenee.

Kuntien on pysäytettävä maakunnan luonnon monimuotoisuuden heikentäminen ja käynnistettävä todellinen muutosprosessi luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi ja suojelemiseksi.

Vankka perinteiden pohja antaa voimaa luoda uutta

Kevät on täällä. Laulujoutsenet päivystävät kotilahteaan ja ensimmäisten kurkien äänet ovat kantautuneet vastarannalta. Kovin on aikaista kurkien tulla. Onko niillä todella hyvät vararavinnot vai tietävätköhän ne maan ja vesien aikaisesta sulamisesta jotain mistä meillä ei ole aavistustakaan?

Arkistokuvia. Tässä ei suinkaan lähdetä minua pakoon, koska joutsenet tuntevat minut ja liikun varoen ja kunnioittavasti vaan rynnätään ajamaan reviirille tulleita toisia joutsenia pois. Joutsenten räpylöissä on isot kynnet jotka pureutuvat jäähän.

Oravanaaraan maha paisuu ja nisät turpoavat. Se vuoraa rakentamiaan pää- ja varapesiä lämpöisiksi poikasten lähestyvää syntymää varten. Jäniksillä on jo hankipojat. Öisin ketut ja pöllöt kutsuvat kumppaneitaan ja ilmoittelevat reviireistä naapureilleen.

Sunnuntai-iltana pöllöt olivat erityisen äänekkäitä. Maanantai- ja tiistai-illan ja -yön säätila tuntui ihmisen vinkkelistä ihan samanlaiselta, oli tyyntä ja 5-10 astetta pakkasta, mutta pöllöt olivat paljon hiljaisempia. Innostuivatko pöllöt laulamaan sunnuntai-iltana taivaalla leiskuneiden revontulien vuoksi? Vain pöllö voi sen tietää. 

Luonto tarjoaa nyt parastaan ja antaa paljon iloista ajateltavaa.

Varpuspöllö vetää tässä juuri keuhkojaan täyteen ennen seuraavaa vihellystään (kurkkupussi pullistumassa). Kuva on otettu kaukaa zoomilla. En halua aiheuttaa häiriötä kuvauksillani.

On lohdullista, että viimein keskustellaan energiansäästämisestä ja toimitaan vihreän energian ja omavaraisuuden lisäämiseksi ja fossiilisista energialähteistä eroon pääsemiseksi, jotka toimet olisi pitänyt alkaa tällä tarmolla jo aikaa sitten. Hienoa havaita, että ihminen – niin halutessaan – pystyy tekemään hätkähdyttävän nopeita muutoksia. Miksi ilmastonkriisistä tuntemamme hätä ja ahdistus ei riittänyt näihin käänteisiin vaan siihen vaadittiin sota? Miksi ihminen ei voi toimia vapaaehtoisesti ja etuajassa viisaasti?

**

”Maailmanlaajuisen katastrofin olosuhteissa arvokkain henkivakuutus on syrjäseutujen maalaisisoäiti, joka kuopsuttaa kasvimaata ja elää vielä osittain keräilytaloudessa. Vankka perinteiden pohja antaa meille voimaa luoda aina uutta. Kesämökit ovat ajatushautomoiden verkosto. ”

– kirjailija ja ajattelija Valdur Mikita

**

Jos joku kokee epävarmuutta tulevasta ja miettii pärjäämistään esimerkiksi nousevien kustannusten kanssa, suosittelen istahtamaan pöydän ääreen Irti oravanpyörästä -kirjan pariin. Kannattaa tutkia erityisesti Pienen ihmisen taloussuunnitelma -osiota ja miettiä elämäänsä, tulojaan, kulujaan ja puskurin luomista. Oman talouden hallinta on tärkeä osa turvallisuudentunnetta ja varautumista. Ja onhan siellä kirjassa muun muassa kotitarveviljelystä ja miten voi lisätä omavaraisuuttaan. Kirja sen kun ajankohtaistuu. Voimaa kaikille!

**

”Jokaista julmaa tekoa kohti maailmassa on satoja pieniä tekoja, jotka ovat hyväntahtoisia ja yhteenkuuluvuutta lisääviä.”

– emeritusprofessori Jerome Kagan

 

 

Epätavallisempi vieras ruokintapaikalla, linnutkin katsoivat tarkkaan

Tänä talvena kärppä kävi ruokintapaikan vieraana. Kärppä näkyy suhteellisen usein pihapiirin pelloilla, mutta harvemmin ruokintapaikalla. Oli mielenkiintoista seurata kuinka linnut reagoivat kärppään. Sen ympärille hakeuduttiin tarkkailuasemiin turvallisen matkan päähän.

Käpytikka uskalsi näinkin lähelle.

Kärppäkin saa olla varuillaan, kun käpytikat innostuvat.

Vaikutti siltä kuin linnut olisivat opiskelleet kärpän käytöstä kenties tulevaisuuden varalle. Ikinä ei voi tietää milloin pikkujyrsijöitä on niin vähän, että kärppä siirtyy saalistamaan lintuja. Tässä pikkuvarpuset opintorivissä.

Sitten oli sinitiaisen vuoro ihmetellä.

Välillä on katsottava ympärilleen, ettei tule yllätysmomentteja esimerkiksi petolinnun muodossa.

Kärpän tuntui olevan vaikeaa saada läskiä irti metalliristikon takaa, joten päätin viritellä sopivamman version.

Tässä kuvassa näkyy hyvin millaiset korvat kärpällä on. Päänmyötäiset korvat eivät palellu niin herkästi ja ovat varmaan kätsyt maa- ja lumitunneleihin sukellettaessa.

Häntä koipien välissä. Kärpän tunnistaa talvisin lumikosta helpoiten mustasta hännänpäästä. Lumikko on täysvalkoinen ja pienempi.

Kärppä luetaan elinvoimaisiin lajeihin (toistaiseksi…), mutta lumijälkilaskentojen perusteella kärppäkanta on kolmessa vuosikymmenessä pienentynyt viidennekseen. Kärppää pidetään riistalajina ja sitä metsästetään edelleen.

Onneksi kärppä on vikkelä. Täytyy toivoa, että se välttyy koskaan törmäämästä juntteihin.