Kurkien kunniaksi arkistonosto viiden vuoden takaa.
Kurjet tiesivät sen taas. Torstaina alkoi kurkien päämuutto ja sitä seuraavana yönä oli -2 astetta. Pohjoistuuli kuitenkin lakkasi ja nyt on vastainen lounaistuuli, joten kurjet kerääntyvät puiduille pelloille lepäilemään ja ruokailemaan odotellen myötäistä tuulta. Joten korvat ja silmät auki ja nauttimaan kurkihavainnoista!**
Viime päivät ovat olleet haikeaa
hyvästijätön aikaa. Kurjet muuttavat etelään. Kuokin kasvimaalla
maa-artisokkia, kun kuulin pohjoisen suunnasta kurkien huutoa. Äänet kuuluivat pitkään
ennen kuin linnut ilmestyivät näkyviin. Ensimmäinen ajatukseni oli ilo -
ihanaa, kurkia - mutta samassa haikeus valtasi mieleni. Ne lähtevät.
Ne lentävät Suomesta pois kahta
reittiä. Etelä-Suomen kurjet muuttavat Unkarin seuduille ja Pohjois-Afrikkaan.
Toinen reitti vie Itä-Suomen ja Lapin kurjet Egyptin ja Sudanin seuduille.
Viimeisten vuosikymmenten aikana Suomen kurkikanta on vahvistunut, nyt Suomessa
arvioidaan pesivän 30 000-40 000 paria. Kurki on nyt onneksi
elinvoimainen.
Oikaisin selkäni, pudistin maata käsistäni ja polvistani, astuin puiden takaa paremmalle paikalle, josta näin horisonttiin. Sieltä se hoippuileva nauha tuli. Kurkiaura ei kauaa pysy samanmuotoisena. Parvi vaihtaa alati vetäjää ja aistii tuulen virtauksia.
Joskus kurjet lentävät niin korkealla ettei niitä näe, ääni vain kuuluu.
Joskus taas taivas räjähtää, kun metsän takaa matalalta tulee äänekäs parvi.
Miten valtavan kokoisia lintuja kurjet ovat! Niiden siipienväli voi olla yli
kaksi metriä. Nautin kurkiaurojen havaitsemisesta koko sydämelläni ja yritän
tallettaa upeaa näkyä mieleeni, vaikka välillä ryhdyn laskemaan kurkien
lukumäärää. Kurkien suuren koon vuoksi on helppo arvioida aurassa olevan
ainakin sata lintua. Kun pääsee laskemisen vauhtiin, on hämmästyttävää kun lukumäärä
kutistuu joihinkin kymmeniin.
Koetan lukea
kurkiauran nopeasti muuttuvia kuvioita. Jospa linnuilla olisi minulle jokin
sanoma? Auran muoto näyttää kirjaimilta: M, W, V,S, M, J, M, W, V. Tulkitsen
sen seuraavasti: ”Menemme. Winter Vilpoinen. Saavumme Maaliskuun
Jälkipuolella. Mikäli (ei) Winter Vielä.”
Kurjet liitävät nopeasti,
matkalennossa ne etenevät jopa 40 – 50 kilometrin tuntivauhdilla. Muuttolinnut
jättävät Suomen syksyllä ja odotamme niitä palaavaksi keväällä. On hassua
ajatella, että etelänmaissa koetaan meidän keväällä lintujen paluusta kokemamme
ilo syksyllä. Miltä syksy Suomessa tuntuisi, jos seuraisimmekin lintujen
paluuta emmekä lähtöä? Olisipa se jotain. Talvi tuntuisi helpommalta kestää.
Mutta se voisi laittaa kaiken sekaisin. Keväällä pitäisi tuntea kaihoa, rintaan
nousevan kohottavan tunteen sijaan. Syksyyn sopii melankolia paremmin.
Ilmatieteen laitoksella olisi
opittavaa linnuilta. Kurjet osaavat aina ennustaa varsinaisen syksyn tulon, ne
eivät koskaan erehdy. Kurkien päämuutto ennakoi aina ensimmäisiä kylmiä öitä.
Olen kuullut, että säätutkat
pystyvät erottamaan lintuparvia esimerkiksi lumesta ja sateesta. Olisi hienoa
jos säätiedotusten yhteydessä kerrottaisiin toisenlaisistakin
tutkahavainnoista: ”Linturintama saavuttaa Suomen.” tai ”Viime yönä säätutkassa
havaittiin tuhansia muuttolintuja.” Havahtuisimme koko kansakuntana
merkittäviin vuodenkierron tapahtumiin ja oppisimme katselemaan taivaalle
oikeaan aikaan ja näkisimme kurkiaurojen muotojen luomat viestit
sinivalkoisella taivaalla: M, V, M, N. = ”Me Vartoamme Maaliskuuta.
Näkemiin!”