Miten suhtautua suurpetoihin ja muihin eläimiin?

 

Photo by Zdeněk Macháček on Unsplash

Tiistaina 26.3. Yle uutisoi ”röyhkeistä” poroista, jotka menivät asukkaan pihalle ruokailemaan. Kun hiukan myöhemmin palasin uutiseen antaakseni siitä palautetta toimitukseen, Yle olikin jo korjannut uutisen ja poistanut röyhkeys-maininnat.

Tänäkin päivänä on siis mahdollista, että toimittaja kuvittelee poron ymmärtävän kulkevansa jonkun toisen omistamalla maalla ja tekevänsä ihmiselle tahallaan kiusaa.

Viime viikkoina on Aamulehden Moro-liitteessä uutisoitu viikko toisensa perään siitä, että metsästä on löytynyt kauriinraatoja ilveksen tai ahman jäljiltä. Miksi on olevinaan ihmeellistä ja uutisoimisen arvoinen asia, että pedot syövät toisia eläimiä elääkseen?

Alma Media teki hiljattain sivun jutun suden levittäytymisestä Pirkanmaalle. Uutinen kimmahti ilmeisesti siitä, kun joku autoilija oli ottanut kännykkäkameralla videokuvaa sudesta, joka oli valtatie 12:lla jäänyt hirviaitojen väliin ja yritti etsiä reittiä ulos. Sudesta ei ollut haittaa kenellekään, se pelkäsi ja yritti vain päästä ihmisten rakentamasta ansasta pois. Ihminen siinä oli haitantekijänä.  

Nyt on tullut muutamia hallinto-oikeuden päätöksiä liittyen ilveksen viime syksyn ”kannanhoidolliseen” metsästykseen, osa on vielä tulematta. Hallinto-oikeus on katsonut, että lupien myöntämisiin ei ole ollut kestävää perustelua. Riistakeskus on toiminut väärin. Karhun metsästysluvatkin ovat saman perusteen takia jäissä. Hienoa!   

Jos eläinkannat saavat korjaantua ja vahvistua, tulevaisuudessa tulee yhä enemmän kohtaamisia villieläinten kanssa. Kohtaamisia tulee myös koska ihmiset muuttavat jatkuvasti eläinten reviireille tuhoten ja pirstoten luontoa erilaisilla hankkeillaan. Kun samaan aikaan metsästäjät haluaisivat tappaa enemmän hirviä, pedot joutuvat etsimään korvaavaa saalista kotieläimistä. Voisin kuvitella, että metsästäjien agendaa palvelee ihmisten petoihin liittyvät väärinkäsitykset ja pelot, jotta he pääsisivät myös petojahtiin.

Osa suomalaisista käsittelee verraten huonosti sitä, että elämme yhdessä tässä maassa ja tällä planeetalla toisten eläinten kanssa. Monilla on huono ymmärrys siitä miten pitäisi suhtautua, kun peto osuu kohdalle. Suomessa olisi korkea aika löytää jonkinlaista kulttuurillista yhteisymmärrystä siitä kuinka elää eläinten kanssa yhdessä. Siihen tarvitaan opetusta ja koulutusta. Suomessa ei edes ole mikään ”paha tilanne”. Pedoilla se paha tilanne on, kun ne yrittävät selvitä ihmisten määräämässä maailmassa. Kuka on antanut ihmisille oikeuden määrätä kaikesta?

Luin Ryövärikarhu ja murhaajapuu -kirjaa, jossa tietokirjailija Mary Roach kiertää eri puolilla maailmaa selvittämässä ihmisten ja eläinten kohtaamisia. Tarinoista saa suhteellisuudentajua.

Tiibetin ylängöllä buddhalaiset paimentolaiset paimentavat karjaansa kesälaitumille. Tällöin heidän kotinsa ovat pitkiä aikoja tyhjillään. Kotiin palatessaan he saattavat todeta maakarhujen murtautuneen koteihinsa. Silti ihmiset eivät halua, että eläimiä ”rangaistaan”. Siellä on virkamiehiä jotka vastaavat eläinten hyökkäysten torjunnasta. Jos virkamies kutsutaan hätiin ja saapuessaan hän huomaa karhun seisovan nujertuneen ihmisen päällä ja raatelevan häntä, virkamies ei ammu karhua. Uskontonsa mukaan hänellä ei ole oikeutta ratkaista, kumman henki on tärkeämpi, ihmisen vai karhun.

Intiassa kuolee joka vuosi noin 500 ihmistä jouduttuaan villinorsujen tielle. Intian metsänvartijat selvittävät tapauksia, mutta he eivät tapa kuoleman tai vamman aiheuttanutta norsua. Valtio maksaa korvauksia uhrien omaisille.

Norsut koettavat elää suurten metsiköiden jäännöksissä. Aikoinaan Intiassa oli suuret metsät, jotka ulottuivat maan halki (niin Suomessakin ennen…). Tämä ”norsukäytävä” on aikojen saatossa katkeillut ja supistunut. Sitä on pienentänyt teeviljelmät, sotilastukikohdat ja uudet asumisyhteisöt. Norsujen asuinalueet muuttuvat ihmisten ympäristöiksi. Norsut joutuvat kulkemaan käytävässä kuin kuulat pelikoneessa, ansojen ja mutkien kautta. Luonnosta ei löydy enää tarpeeksi ravintoa (yksi norsu voi syödä 120 kg kasvisravintoa vuorokaudessa), joten norsut lähtevät vaeltamaan kyliin ja syövät ihmisten pelloilta ja puutarhoista ja murtautuvat ihmisten koteihin.

Ihmisten tiedostamista koetetaan parantaa ja heille opetetaan parhaita keinoja ihmisten ja norsujen yhteenottojen liennyttämiseen. Kun kyläläinen havaitsee norsun, hänet ohjeistetaan soittamaan norsuntorjuntapartio paikalle, jotka paimentavat norsut metsän suuntaan. Kuolemantapaukset tapahtuvat sillä välin, kun torjuntapartio ei ole vielä ehtinyt paikalle, kun ihmiset alkavat sooloilla kuten kivittää norsuja tms. Parempiin toimintatapoihin kuuluu lauman lähestymisestä varoittavien sensorien käyttö, lisäksi siellä koetetaan jatkaa metsien palauttamista ja suojelualueiden perustamista.

Kun kyläläisiltä kysytään heidän mielipiteitään kyliin saapuvista norsuista, 75 % haastatelluista ilmoitti suhtautuvansa niihin myötämielisesti. Hinduilla on norsupäinen Ganesh-jumala ja he suhtautuvat eläimiin kuin jumalaan, ei niitä pidä tappaa. ”Me sanomme vain namaste (=kiitos), ole hyvä ja lähde pois.”

Kun leopardit ovat syöneet ihmisiä, Intiassa erotetaan toisistaan eläimen puolustuksellinen ja saalistava käyttäytyminen eli selvitetään provosoitiinko eläin hyökkäämään vai hyökkäsikö se provosoimatta. Vasta kun tietyn leopardin tiedetään tappaneen ja syöneen kolme tai useampia ihmisiä, se voidaan ampua. Mutta surmat on tiedettävä yhden ja saman leopardin tekemiksi. Eläimet opetellaan tunnistamaan turkkinsa täplien perusteella. Leopardin turkin kuviot ovat yksilöllisiä kuin ihmisen sormenjäljet. Sitten he opettelevat näiden tiettyjen paikallisten eläinten reviirit. Ampumaan ei lähdetä summanmutikassa. 

Suomessa riittää vilaus suurpedosta, kun heti alkaa joidenkin liipaisinsormi herkistyä. Lisääntyneet petohavainnot eivät välttämättä edes kerro lisääntyneestä kannasta vaan maastoon asetettujen riista- ja valvontakameroiden määrästä. Täällä ihmisiä ei kuole petojen takia vaan petoja ihmisten takia. Ihminen on pahin peto, siitä kertoo tarpeeksi jokapäiväiset erilaiset sotauutiset.

Nuo esimerkit osoittavat, että äärimmäisyyksien välillä on valtava kohtuuden alue ja toiminta- ja reaktiotapoja on valittavaksi. Suomessa menetetään suhteellisen pieni määrä kotieläimiä pedoille vuosittain ja yleensä silloin ihmiset eivät ole suojanneet kotieläimiään tarpeeksi hyvin. Silti saadaan kauhea poru, älämölö ja uutisointi aikaiseksi.

Media voisi suurpeto-klikkiotsikoiden sijaan nostaa keskusteluun toisenlaisia aiheita. Esimerkiksi voitaisiin keskustella poronhoitoalueen ongelmista, onko alueen oltava niin laaja, 36 % Suomen pinta-alasta. Suurpedot eivät pääse liikkumaan Norjaan tai Ruotsiin eikä geenivaranto kasvamaan ja porojen määrä ylittää luonnon kantokyvyn jne. Miksei uutisoida hirviaitojen aiheuttamasta haitasta eläimille? Toimivia ali- tai ylikulkureittejä tehdään mitättömästi, vaikka rakentajat tietävät tukkivansa eläinten ikiaikaiset reitit. Miksi susiuutisten yhteydessä halutaan niin usein mainita, milloin susi on viimeksi tappanut ihmisen (1800-luvulla), mutta valitaan jättää kertomatta, moniko ihminen on vahingoittunut tai kuollut metsästäjien laukauksiin? Ihmisiä kuolee vuosittain auto-onnettomuuksissa, eikä kenellekään tule mieleenkään kieltää autoja. Ihminen pitää silti itseään loogisena ja järkiperäisenä olentona. Kaukana siitä.

Lopulta on kyse siitä, mitkä asiat halutaan hyväksyä osaksi kulttuuriamme joiden kanssa päätetään tulla toimeen.

Mitä paremmin ihmiset ymmärtävät eläinten biologiaa ja käyttäytymistä – siis myös omaa käyttäytymistään – sitä turvallisempia kaikenlaiset kohtaamiset ovat. Ihmiset tarvitsevat valistusta ja neuvontaa, miten suhtautua ja välttää konflikteja. Useimmiten riittää rauhallisena pysyminen ja tilan antaminen eläimille, etenkin emoille, joilla on poikasia. Olisi tärkeä ymmärtää, että me ihmiset häiritsemme eläinten rauhaa.

Onneksi on enenevässä määrin merkkejä siitä, että ihmiset tuntevat voimakasta myötätuntoa villieläimiä kohtaan. Toivoa sopii, että tämä suuntaus yleistyisi ja yleissivistys lisääntyisi.

 **

Tiedoksi pari adressia, käykäähän allekirjoittamassa:

Elävien kettujen käyttö luolakoirien taipumuskokeissa ja harjoituksissa on kiellettävä!

Suojellaan suojelualueet – Lakialoite luonnonsuojelualueiden rauhoittamiseksi kaivostoiminnalta (esimerkiksi Viiankiaava)

 

 

Luontohavainnointi on paras lääke maailmantuskaan

Ja niin kevät ja valo ovat täällä, mihin talvi hujahti? Laulujoutsenia lentää ristiin rastiin sulapaikkojen väliä, ja etelään päin olevien puiden juurilta on lumi sulanut. Vanha sanonta ”maaliskuu maata näyttää” pitää aina paikkansa. Kahden viikon hankikanto kesti eilisiin sateisiin asti. Liikkuminen oli helppoa verrattuna upottaviin hankiin. Tai liukkauteen, polut ja tiet ovat pitkään olleet kuin luistinratoja! On ollut helpompi kiivetä hangille ja kulkea turvallisemmin niiden kautta.

Basilikat pilkottavat jo mullasta, ja nyt nousukuun aikaan aion kantaa laventelit maakellarista talvehtimasta aurinkoiselle ikkunalle heräilemään. On mukavaa, kun laventelien kasvattamista ei tarvitse aloittaa joka vuosi alusta.

Maaliskuun tehtäviini kuuluu tuhkien seulonta. Kerään talteen kaikki lämmityskauden aikana kertyneet tuhkat. Seulon niistä kekäleet erikseen puunistutushommia varten ja palautan tuhkat takaisin metsään ripottelemalla ne lumen päälle. Minulle on tärkeää palauttaa metsälle edes hieman sitä hyvää, mitä olen siltä saanut. Seuloessa tulee seistyä pitkään paikallaan, mutta se on kuitenkin mukavaa ulkona olemista, ja koko ajan saa seurata ympärillä olevaa elämää.

Eläinten elämästä ja käyttäytymisestä oppii niin paljon, kun vain viettää aikaa niitä hiljaa seuraten ja tarkkaillen. Samalla kun tuhkakasat kohoavat (kannattaa valita tyyni päivä, etteivät tuhkat lennä taivaan tuuliin) voi seurata esimerkiksi miten naakat tervehtivät pihalle saapuvia toisia naakkoja. Neuvotteluja koloista käydään pitkään ja hartaasti. Asemasta parvessa mitellään ja samanväkiset naakat painivat ilmassa ja maassa.  

Voi miettiä aikooko sinitiainen tehdä lepässä olevaan pönttöön pesän tänä vuonna, kun se tutkii sitä niin tarkasti. Tai onko talitiainen varannut luumupuun vieressä olevan pöntön kuten viimekin vuonna. Talitiaisilla on mitä erilaisimpia hurmausääniä, kun ne piirittävät naaraita. Keltasirkut tapailevat jo säkeitään. Englanninkieliset lintujen ystävät ajattelevat keltasirkun laulavan: “A little bit of bread and no cheese”, ruotsinkieliset ajattelevat sen laskevan muniensa määrää pesässään: " Ett, två, tre, fyra, fem, sex, SJUU-uu". Varis on viimein intoutunut vetämään viittä, talvella se raakkuu vain kaksi tai kolme kertaa peräkkäin. Innokkaat koirasoravat kulkevat naaraiden tuoksujen perässä, mutta kantavia naaraita ei enää kiinnostaisi, kun pitää löytää rauhaisa paikka ja materiaaleja poikaspesää varten. Puissa käy aika juoksu ja ärhentely.

On oltava korvat höröllä myös kauempana olevista tapahtumista. Kun varis huutaa kilometrin päässä, pihan eläimetkin havahtuvat ja järjestäytyvät parempiin tarkkailuasemiin. Kun on tarkkana, huomaa korppien kantavan nokassaan jo pesäaineita. Huomaa, mistäpäin tuuli yltyy (tällöin on lopetettava tuhkan seulonta) ja miten tuuli vaikuttaa eläinten käyttäytymiseen. Usein meno hiljenee, koska tuuli lisää saalistajan mahdollisuuksia ja eläinten on keskityttävä tarkemmin. Usein saalistajan läheisyydestä ei kerrokaan varoitusäänet vaan täysi vaikeneminen. Kun pihapiirin laulu loppuu kuin seinään, jotain on meneillään. Sitten täytyisi vaan oivaltaa, mitä.

On ihanaa, kun eläinten kaikki voimat eivät mene vain energian säästämiseen. Selviytymisen ja ruoan etsimisen ohessa on päivänvaloa jo muuhunkin, kuten sopivien pesäpaikkojen puolustamiseen (monilla ne on ollut varattuna jo viime vuodesta ja niitä pidetään silmällä läpi talven) ja puolison valintaan, ellei sellainen ole ollutkin koko ajan jo rinnalla.

Tutkimuksin on osoitettu, että linnuston runsaus lisää ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä. Aina kai tarvitaan tutkimuksia ennen kuin ihminen uskoo itsestään selviä asioita. Luonnonäänten on todettu kohentavan mielialaa ja auttavan palautumaan stressistä. Vähäinenkin lintujen laulu vähentää ahdistuneisuutta ja vainoharhaisuutta. Monipuolinen lintukuoro vähentää masentuneisuutta. Liikenne ja muut urbaanit äänet saavat ihmiset pysymään varuillaan, mutta linnunlaulu, tuulen humina ja veden solina tuovat turvallisuutta.

Joten kuulokkeet pois ja korvat hörölle! Parempaa lääkettä maailmantuskaan ei olekaan kuin linnunlaulu. Prime time -kuunteluaika on tästä kolme kuukautta eteenpäin. Juhannuksena alkaa jo hiljetä, kun emot ruokkivat poikasiaan.   

Ympäristökriisi on nuoren mielenterveyden kriisi – Kohdataan se yhdessä

 

Ympäristökriisi ja tulevaisuuden epävarmuus kuormittavat nuorten mielenterveyttä. Jopa 75 prosenttia nuorista pitää tulevaisuutta pelottavana ja 56 prosenttia ajattelee ihmiskunnan olevan tuhoon tuomittu, ilmenee tutkimuksista.

Kohdataan ympäristökriisi yhdessä -kampanjan tavoitteena on tehdä nuorten huolet näkyviksi, haastaa aikuiset kohtaamaan ne ja vakuuttamaan nuoret, ettei heitä jätetä yksin ympäristöhuoliensa kanssa. Nuorten tulevaisuushuolia ei voi enää ohittaa.

Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hanke kysyi syksyllä 2023 nuorilta sosiaalisen median kanavissaan nuorten tulevaisuuden näkymistä. Vastaukset olivat pysäyttäviä. Moni vastaajista ei usko, että maailmaa voidaan enää pelastaa. ”Ihmiskunta on tuhoon tuomittu”, totesi eräs kyselyyn vastaaja. Vastaukset mukailevat aikaisempia tutkimuksia ympäristökriisin aiheuttamista huolista nuorilla.

Nuorten huoli ei ole tuulesta temmattua. Ilmaston lämpeneminen, lajikato, luonnonvarojen ehtyminen, sodat ja muut tulevaisuuden kriisit ja uhkakuvat tulevat vaikuttamaan merkittävästi nuorten elämään ja tulevaisuuteen.

Kohdataan ympäristökriisi yhdessä -kampanja on aktiivinen 4.–17.3. ja siihen voi osallistua jakamalla kampanjaviestiä sosiaalisessa mediassa sekä olemalla läsnä nuorelle, jolle maailman tilanne aiheuttaa ahdistusta.

 

Ympäristökriisi ja tulevaisuuden kauhut herättävät monenlaisia tunteita meissä kaikissa, ja nuori voi kokea itsensä pieneksi ja voimattomaksi suurten ympäristöongelmien edessä. Kokemus voi olla jopa musertava.

Kohdataan ympäristökriisi yhdessä -kampanja haastaa aikuiset kuuntelemaan näitä huolia. 

Kuunnellaan ja ollaan läsnä.

#ympäristökriisi #ympäristötunteet #mielenterveys 

Ympäristö ja tulevaisuus mielessä (2023–2025) -hanketta toteuttavat MIELI Suomen Mielenterveys ry, Tunne ry ja Nyyti ry ja sitä rahoittaa STEA.