Laitoin tänä aamuna vesipumpun päälle täyttääkseni sammakkoallasta. Altaan vedenpinta on laskenut haihdunnan seurauksena näillä helteillä ja haluan varmistaa, että nutipäillä on kaikki hyvin. Pumppu ottaa vetensä järvestä ja pitää matalaa hurinaa. Olen silmä kovana seurannut aiheutuuko siitä häiriötä rannalla eläjille. Ei ole aiheutunut. Esimerkiksi sorsat ovat aivan pumpun vieressä vedessä, vaikka pumppu käy. Kun asensin pumppua keväällä, laulujoutsenemo ei edes päätään nostanut siipensä alta, vaikka olin noin 60 metrin päässä pesästä touhuamassa. On valtaisan riemukasta ja huojentavaa voittaa eläinten luottamus.
Altaan täyttö kestää jonkun aikaa, joten rupesin leikkaamaan sireenistä kuivia oksia ja tuoksuttelin samalla parhaillaan kukkivia kukkia. Hetken päästä rannalta kuului räkimistä ja sylkemistä. Menikö pumppu tukkoon järvikasvillisuudesta? Jäät toivat veneväylälle ison ruokolautan, mutta en ole ryhtynyt toimiin sen rantauttamiseksi vielä, koska odotan joutsentenpoikasten kuoriutumista ensin. Toinen vaihtoehto pumpun sähinälle oli liian matala vesi. Maanantaiaamuisin järven vedenpinta on matalimmillaan, kun yläjuoksulla oleva tehdas ei juoksuta viikonloppuisin vettä. Ehkä pumppu hori ilmaa letkustoon?
Tällaisia ehdin miettiä, laitoin oksasakset taskuuni ja suuntasin kohti rantaa, kun samassa kuului joutsenen varoitushuuto. Voi ei, pelästyivätkö ne nyt pumpun outoja ääniä?
Kun pääsin saunan nurkan taakse katsomaan, selvisi heti, että ei se ollut pumppu ollenkaan. Äänet olivat joutsenen! Koirasemo oli valtavana siivet levällään torppaamassa rannalla uiskentelevaa saukkoa! Pesä oli tyhjä. Naaras oli parhaillaan pitämässä taukoa hautomisesta ja koiras oli yksin pesää puolustamassa ja hiukan hätää kärsimässä. Saukko on iso ja nopea. Joutsen lensi lyhyitä matkoja saukon perässä, sähisi ja koetti antaa kyytiä. Mutta aina on olemassa riski, että saukko kaartaa pesälle toista kautta. Saukko oli varmasti tullut rannalle sammakkojen perässä, mutta miksei siinä muutama munakin maistuisi, jos kohdalle sattuisi. Siinä samassa naarasjoutsen ehti paikalle ja laskeutui veteen pesän viereen. Se oli kuullut koiraan huudon.
Yhdessä ne muodostivat esteen pesän eteen. Saukko katosi korkeaan kasvillisuuteen. Hetken päästä kun tilanne oli rauhoittunut (etten aiheuta toimillani lisähärdelliä), hain kameran ja otin tämän kuvan. Emot ovat siinä edelleen valppaina (pesä vasemmalla). Joutsentenpoikasten pitäisi kuoriutua aivan näinä päivinä. On se ollut harrasta hautomista ja vartioimista.
Minulla on teoria siitä, että eläimillä on oma sisäinen kalenterinsa ja vuodenkiertonsa, jota ne noudattavat ja tämä saukkohavainto vahvisti tätä olettamustani. Viime keväänä oli ihan samanlainen joutsenten ja saukkojen kohtaamisepisodi. Saukot kiertävät samaan aikaan vuodesta tietyt reviirinsä paikat ja muistavat muun muassa missä ja milloin sammakot kutevat. Talvella kierretään toisenlaiset paikat kuin syksyllä tai keväällä. Siksi saukonpoikaset seuraavat emoaan niin pitkään, että niille ehtii siirtyä toimintakulttuuri ja tärkeät selviytymiskeinot.
Oravaemo oli seuranani, kun istuin terassilla tätä muistoa tallentamassa. Emo kävi ensin sadevesitynnyrillä juomassa ja sitten se kiipesi yläpuolelleni varjoon lepäämään. Kattoparru tuntui varmasti mukavan viileältä vatsaa vasten. Emolla on vielä osittain talviturkki ja se on imettäväinen (kuvassa erottuu nisä) eli on silläkin rankkaa. Helle verottaa entisestään voimia. Tulisipa sade!
