Lukunäyte
”Suurin osa hoitajista tiedostaa, että hoitotyölle asetetut tavoitteet ja ihanteet ovat keinotekoisia, epärealistisia ja harvoin saavutettavissa. Niitä ovat yksilövastuinen hoitotyö, laatuvaatimukset ja priorisointi. Silti me pyrimme epätoivoisesti niitä kohti. Hoitajilta löytyy rohkeutta ja itsenäisyyttä potilasläheiseen työhön, mutta esimiehille ei uskalleta sanoa ei. Voisiko todella olla niin, että hoitajiksi on hakeutunut iso joukko ihmisiä, joilla kaikilla on huono itsetunto ja itsetuntemus? Eikö kukaan ajattele, että alistuminen ja kiltteys ovat moraalittomia ominaisuuksia? Kiltteydellämme on yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, koska näin terveyden- ja sairaanhoitomme ei tarvitse muuttua. Sairaanhoitomme kestämätön nykytilanne on seurausta siitä, että hoitajat suostuvat kärsijöiksi.
Hoitojärjestelmä ei voi muuttua, koska sillä ei ole mitään virallista näkemystä eikä sillä ole tavoitteita. Kenties hoitajat eivät haluakaan päästä loppumattomien töiden suosta? He haluavat vain kuulla, että ovat tehneet kaikkensa, ja kun he sen kuulevat, he voivat jatkaa työntekoaan tyytyväisinä marttyyreina. Ovathan potilaat kiitoksin ja omaiset kehuin vakuuttaneet, ettei hoitajilta voisi enempää vaatia.
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Suomen lainsäädäntöä kiinnittämään huomiota terveydenhuollon palveluiden tuottamiseen ja valvontaan, terveydenhuollon ammattilaisten ja potilaiden asemaan, oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä laadullisesti hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Potilaan oikeuksiin kuuluu tiedonsaanti- ja itsemääräämisoikeus sekä oikeus tietosuojaan. Potilaalla tulee olla riittävä tieto terveydentilastaan, jotta hän voi viime kädessä tehdä itse omaa hoitoaan koskevat valintansa. Tietosuoja velvoittaa hoitohenkilökuntaa käsittelemään tietoja huolellisesti.
Nykyinen hoito Suomessa saattaa vaikuttaa hyvältä ja näennäisesti tervehdyttävältä. Siitä huolimatta koko ajan törmää potilaiden hoitoa ja kohtelua, tiedonsaantioikeutta ja itsemääräämisoikeutta koskeviin ongelmiin. Potilaat kokevat hoidon sairauskeskeiseksi, eikä heitä kohdella kokonaisina ihmisinä. Heidän mielipiteillään ei ole merkitystä. Potilaat joutuvat hoitohenkilökunnan vallan alaisiksi. Hoitajatkin väsyvät, eivätkä kaikki hoitajat ole sisäistäneet palveluhenkisyyttä tai ole oikealla alalla. Potilaiden kohtelu on välinpitämätöntä ja tylyä. He saavat tietoa hoidostaan sattumanvaraisesti.
Koska terveyden- ja sairaanhoidon työntekijät ovat valittaneet uupumustaan ja potilaat huonoa palvelua, on sosiaali- ja terveysministeriö halunnut määritellä hoitoalan palveluiden laadun. Sen puitteissa kunnille on annettu henkilöstömääräsuosituksia. Laatusuositustasoja on määritelty, ja on ymmärretty, että henkilöstön riittävyydellä on laadun kannalta suuri merkitys. Nämä ovat kuitenkin vain toimenpidesuosituksia, eivätkä sitovia normeja. Se tarkoittaa, että vaikka laatutavoitteet ja henkilöstön minimimäärät jäisivät toteuttamatta, kunnille ei seuraa siitä mitään. Olisi tärkeää, että kunnat velvoitettaisiin valtion taholta toteuttamaan nämä toimenpiteet sen sijaan, että niitä vain suositellaan.”
(Rankka kutsumus s 145-147)
